Hyppää sisältöön
Media

Ihmiskauppalainsäädäntö työryhmän tarkasteluun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2011 11.35
Tiedote -

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän tarkastelemaan ministeriön hallinnonalalla ihmiskauppalainsäädäntöön tarvittavia muutoksia ja ihmiskauppaan liittyvien käytäntöjen toimivuutta.

Ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä on arvioitu esiintyvän erityisesti organisoidussa prostituutiossa sekä työmarkkinoilla ulkomaalaista työvoimaa käyttävillä aloilla.

Työryhmän tehtävänä on tarkastella ihmiskauppakriminalisointia EU:n keväällä 2011 antaman ihmiskauppadirektiivin kannalta. Direktiivi koskee mm. ihmiskaupan ehkäisemistä ja torjumista. Työryhmän tulee selvittää ihmiskaupan ja parituksen välistä rajanvetoa. On esitetty, että esimerkiksi näytön hankkimiseen liittyvien vaikeuksien vuoksi paritusrikoksina käsitellään tekoja, joita tulisi käsitellä ihmiskaupparikoksina.

Työryhmän tulee tarkastella parituksen kohteena olevan henkilön asemaa rikosprosessissa. Joissakin yhteyksissä on katsottu asianomistajan aseman myöntämisen paritusrikoksen kohteelle parantavan tämän asemaa prosessissa. Työryhmän on selvitettävä myös ihmiskaupan uhrin suostumuksen oikeudellista merkitystä sekä tarvetta lainsäädännön selkeyttämiseen tältä osin.

Lisäksi on selvitettävä ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välistä rajanvetoa sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun ja liiketoimintakiellon käyttämistä niiden yhteydessä. Pakkotyön käsitettä ja asemaa ihmiskaupan yhteydessä on myös selvitettävä.

Työryhmän tulee tarkastella ihmiskaupan uhrien ja heidän läheistensä, todistajien ja muiden ihmiskaupparikosten käsittelyyn osallistuvien suojelemiseen liittyviä käytäntöjä mm. oikeuskäsittelyn aikana sekä tehdä tarvittavat kehittämisehdotukset.

Lainsäädännön ja käytäntöjen arviointitarpeet perustuvat erityisesti kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomukseen ja sen johdosta annettuihin eduskunnan lausumiin sekä ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa päivittäneen ohjausryhmän loppuraporttiin. Ihmiskauppalainsäädännön kehittämiseen on kiinnitetty huomiota myös pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa.

Työryhmän on saatava tehtävänsä valmiiksi 28. syyskuuta 2012 mennessä.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 09 1606 7723, sähköposti: [email protected]

Lisätietoa hankkeesta

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun