Hyppää sisältöön
Media

Lapsiystävällinen huoltoriitojen sovittelu käräjäoikeuksissa laajennettaisiin koko maahan kuntien tehtäväksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2012 10.00
Tiedote -

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että käräjäoikeuksissa kokeiltu asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu vakinaistettaisiin siten, että asiantuntijapalveluiden järjestäminen tulisi kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Toissijaisena vaihtoehtona kunta järjestäisi palvelun tuomioistuimelle ja valtio maksaisi kunnalle korvauksen. Kunnille ei siten aiheutuisi lisäkustannuksia uusista tehtävistä.

Hallitusohjelman mukaisesti työryhmä haluaa parantaa lasten asemaa oikeudenkäytössä laajentamalla asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen sovittelumenettelyn koko maahan. Sovittelijana toimii tuomari ja häntä avustaa asiantuntijana psykologi tai sosiaalityöntekijä. Asiantuntija-avustajan tehtävänä on lisätä vanhempien ymmärrystä lapsen edusta ja suunnata keskustelua lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamiseen.

- On tärkeää löytää malleja laajentaa lapsiystävällinen sovittelu koko maahan. Kaikilla vanhemmilla on oltava tasapuoliset mahdollisuudet asuinpaikastaan ja taloudellisesta asemastaan riippumatta saada oikeudenkäynnin vaihtoehtona asiantuntijapalveluita huoltoriidan sovittelussa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa.

Perustavoitteena uudenlaisessa sovittelussa on luoda lapsen edun toteuttava, nopea ja tehokasmenettely riitojen ratkaisemiksi. Sovittelussa pyritään löytämään yhteinen, lapsen edun mukainen ratkaisu, jossa on huomioitu kummankin vanhemman toiveita. Sovinto turvaa yleensä tuomioistuimen ratkaisua paremmin lapsen suhteen säilymisen kumpaankin vanhempaan.

- Tutkimukset osoittavat, että vanhempien riidan pitkittyminen on lapselle vahingollista. Siksi on ensiarvoisen tärkeää luoda nopea menettely, jolla lapsen oikeudet voidaan turvata ja erimielisyydet ratkaista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On myös keskeistä turvata lapselle mahdollisuus tavata molempia vanhempiaan, oikeusministeri toteaa.

Ehdotuksen mukaan sillä kunnalla, jonka alueella käräjäoikeus sijaitsee, olisi vastuu asiantuntijoiden järjestämisestä huoltoriitojen sovitteluun. Yleensä käräjäoikeus sijaitsee alueen isoimmassa kunnassa, jolla on siten parhaat mahdollisuudet palvelun järjestämiseksi. Käräjäoikeuspaikkakunta voisi järjestää palvelun joko itse tai ostopalveluna ja myöhemmin asiantuntijaa käyttänyt kunta maksaisi hyvityksen käräjäoikeuspaikkakunnalle tai palveluntuottajalle. Asianosaisille sovittelu olisi maksutonta.

Sovittelulla säästetään työtä ja kustannuksia

Työryhmä toteaa, että kunnilla on jo nyt velvollisuus avustaa huoltoriitojen ratkaisemista laatimalla tuomioistuimen pyynnöstä olosuhdeselvityksiä. Kokeilu on osoittanut, että sovittelu on nopeuttanut riitojen ratkaisua ja vähentänyt merkittävästi olosuhdeselvitysten tekemistä. Oikeudenkäyntiin verrattuna sovittelulla on säästetty työtä ja kustannuksia sekä tuomioistuimissa että sosiaalitoimessa. Sovittelutoiminta vähentää välillisesti kuntien kustannuksia myös muilla sektoreilla, kuten perheneuvonnassa ja lastensuojelussa.

Jotta huoltoriitojen sovitteluun saataisiin päteviä ja kokeneita asiatuntijoita, työryhmä esittää, että asiantuntija-avustajien pätevyysvaatimukset tulisi kirjata lakiin. Sovittelun joutuisuuden varmistamiseksi sovitteluistunnon järjestämiselle säädettäisiin laissa tavoiteaika.Sovittelijatuomareille ja asiantuntija-avustajille tulisi järjestää koulutusta tehtävään.

Uudenlaista sovittelumallia on kokeiltu vuoden 2011 alusta Espoon, Helsingin, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa. Oikeusministeriön päätöksen mukaan kokeilu laajenee syyskuun alusta seitsemään muuhun käräjäoikeuteen: Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Kemi-Tornion ja Lapin käräjäoikeuksiin.

Lisätiedot:
työryhmän puheenjohtaja, käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen, Helsingin käräjäoikeus, puh. puh. 029 56 44 843, (vaihde puh. 029 56 44 200), s-posti: [email protected]

hallitusneuvos Anne Hallavainio, OM, puh. 02951 50458, s-posti: [email protected]

Työryhmän mietintö
Tietoa hankkeesta

Sivun alkuun