Hyppää sisältöön
Media

Laittoman maahantulon järjestäjän rangaistusvastuuta esitetään tiukennettavaksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2013 10.36
Tiedote -

Hallitus esittää, että rikoslain laittoman maahantulon järjestämistä koskevia säännöksiä muutetaan. Esityksen mukaan rangaistavaa olisi laittoman maahantulon järjestäminen myös tapauksissa, joissa maahantulossa on käytetty sinänsä aitoa, mutta väärin perustein saatua matkustusasiakirjaa.

Hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 24. lokakuuta 2013.

Nykyisin laittoman maahantulon järjestäminen on rangaistavaa, kun ulkomaalaiselta puuttuu kokonaan maahantuloon vaadittava asiakirja. Korkein oikeus katsoi vuonna 2010, että säännöksen nykyinen sanamuoto ei sovellu tapaukseen, jossa matkustusasiakirja on saatu antamalla vääriä tietoja.

Esityksen mukaan rangaistavaa olisi tuoda tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalainen, jonka viisumi, oleskelulupa tai muu matkustusasiakirja on saatu viranomaiselta asiakirjan myöntämisen kannalta oleellisen totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon avulla, lahjomalla viranomainen tai virkamiehen väkivaltaisella vastustamisella. Rangaistavaa olisi myös tällaisen asiakirjan luovuttaminen ulkomaalaiselle samoin kuin kuljetuksen järjestäminen henkilölle, jolla on tällainen asiakirja.

Humanitaariset tai läheisiin perhesuhteisiin liittyvät vaikuttimet voitaisiin ottaa huomioon tekijän rangaistusvastuuta kokonaisuutena arvioitaessa.

Samalla hallitus esittää, että tahallinen ilman lupaa tapahtuva liikkuminen rajavyöhykkeellä olisi jatkossa rangaistavaa vain valtionrajarikoksena tai lievänä valtionrajarikoksena, eikä enää rajavyöhykerikkomuksena.

Lakimuutosten tavoitteena on estää ennalta Suomeen suuntautuvan laittoman maahantulon järjestämistä sekä muuta laittomaan maahantuloon liittyvää rikollisuutta. Suomi ei toistaiseksi ole ollut erityisen houkutteleva maa laittomille maahantulijoille verrattuna eräisiin muihin EU-maihin tai Schengen-valtioihin. Suomea voidaan kuitenkin yrittää käyttää kauttakulkumaana.

Vuonna 2011 laittoman maahantulon järjestämisestä annettiin 32 tuomiota ja törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä kuusi tuomiota. Rangaistavuuden laajennuksen arvioidaan tuovan viranomaisten käsittelyyn enintään parikymmentä uutta tapausta vuosittain. Hallitusohjelmassa edellytetään, että laittoman maahantulon järjestämistä koskevan lainsäädännön uudistustarpeet selvitetään.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Lena Andersson, puh. 02951 50244
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Sivun alkuun