Hyppää sisältöön
Media

Korruption kasvot esiin keskustelutilaisuudessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.11.2014 14.45
Tiedote -

Oikeusministeriö ja Transparency International järjestävät kaikille avoimen keskustelutilaisuuden kansainvälisenä korruptionvastaisena päivänä 9. joulukuuta. Vanhan ylioppilastalon kahvilassa järjestettävässä tapahtumassa muistutetaan suomalaisia Suomessa esiintyvästä korruptiosta.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson avaa tilaisuuden.

Tilaisuudessa järjestetään paneelikeskustelu, jossa asiantuntijat kertovat näkemyksiään suomalaisen korruption muodoista sekä siitä, miten sitä voisi torjua. Mukana ovat Vaasan yliopiston tutkija Venla Mäntysalo, Transparency International Suomi ry:n entinen puheenjohtaja Erkki Laukkanen sekä keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Moderaattorina toimii Ylen toimittaja Minna Knus-Galán. Lisäksi paikalla voi tutustua korruptionvastaista työtä tekeviin toimijoihin.

Korruptionvastaista päivää vietetään 9. joulukuuta ympäri maailmaa. Päivää on vietetty vuodesta 2003 lähtien, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi korruptionvastaisen sopimuksen (UNCAC). Päivän tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä korruption haitallisuudesta ja siitä, että korruptiota esiintyy sekä rikkaissa että köyhissä maissa.

Lisätietoja:
suunnittelija Catharina Groop, puh. 02951 50207
neuvotteleva virkamies Tiina Kangas-Alku, puh. 02951 50203
sähköposti: [email protected]

Korruptionvastaisen päivän tilaisuus järjestetään Helsingissä Vanhan ylioppilastalon kahvilassa (Mannerheimintie 3) 9.12. klo 14.30?16.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, eikä sinne tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tervetuloa!

Sivun alkuun