Hyppää sisältöön
Media

Edunvalvojien valvontaan tarkennuksia toukokuun alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2011 12.00
Tiedote -

Edunvalvojien ja holhousviranomaisten eli maistraattien työtä täsmennetään. Maistraattien mahdollisuudet myöntää vapautuksia tai helpotuksia edunvalvojien velvollisuuteen antaa ns. vuositili lisääntyvät. Lisäksi säännökset tarkentuvat siitä, missä laajuudessa edunvalvojan tekemä tili on tarkastettava.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa muutokset tulemaan voimaan 1. toukokuuta.
Tavoitteena on tuoda joustoa edunvalvojien ja holhousviranomaisten työhön ilman, että edunvalvonnassa olevien oikeusturva heikkenee. Lainmuutoksilla turvataan työvoiman riittävyys, sillä edunvalvonnan tarve kasvaa koko ajan.

Vapautus vuositilin tekemisestä tai tilikauden pidennys voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun edunvalvonnassa olevan varat on sijoitettu pankkitilille, josta varoja ei voida siirtää ilman holhousviranomaisen suostumusta tai jos edunvalvonnassa olevan omaisuus on muutoin turvattu. Omaisuus on turvattu esimerkiksi silloin, kun se on sijoitettu kiinteistöön tai asunto-osakkeeseen, jonka luovuttaminen edellyttää holhousviranomaisen lupaa.

Alaikäisen edunvalvonnan rekisteröinnin ja siitä seuraavan vuositilivelvollisuuden varallisuusraja nousee 15 000 eurosta 20 000 euroon.

Holhousviranomaisen on tarkastettava edunvalvojan antama tili hyvän tarkastustavan osoittamassa laajuudessa. Tili voidaan kuitenkin tarkistaa tätä yleispiirteisemmin, jos omaisuudenmäärän tai muiden seikkojen perusteella päämiehen edun ei epäillä vaarantuvan.

Edunvalvonnassa olevan oikeusturva turvataan uudella säännöksellä holhousviranomaisen vahingonkorvausvelvollisuudesta. Viranomaisen toimintaa arvioidaan sen mukaan, onko hän noudattanut hyvää tarkastustapaa. Päämiehelle tuotettu vahinko on korvattava valtion varoista, jos hänelle on aiheutunut vahinkoa siitä, että tilintarkastuksessa ei ole havaittu jotakin seikkaa, joka olisi pitänyt havaita hyvän tarkastustavan mukaisessa tilintarkastuksessa.

Myös säännökset yleisen edunvalvojan esteellisyydestä tarkentuvat.

Edunvalvojana voi toimia joko oikeusaputoimistossa työskentelevä yleinen edunvalvoja tai edunvalvottavan henkilön sukulainen, ystävä tai muu läheinen. Edunvalvojan määrää joko maistraatti tai käräjäoikeus. Maistraatti myös valvoo edunvalvojien toimintaa.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Salla Lötjönen, puh. 09 1606 7703, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun