Hyppää sisältöön
Media

Pikaluottotyöryhmän ehdotus jatkovalmisteluun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2012 7.00
Tiedote -

Pikaluotto 2011 työryhmän mietinnöstä järjestetty lausuntokierros on päättynyt. Lausunnon antoi 43 viranomaista ja yhteisöä. Parhaillaan on käynnissä esityksen jatkovalmistelu.

- Jatkovalmistelu tapahtuu pitkälti työryhmän ehdotusten pohjalta, joista suurin osa sai lausunnonantajilta myönteisen vastaanoton. Ehdotetun korkosääntelyn yksityiskohdat vaativat kuitenkin vielä lisäselvitystä, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Työryhmä oli ehdottanut, että sääntely koskisi alle 1000 euron suuruisia, muita kuin hyödykesidonnaisia luottoja.

- Jatkoselvittelyä tarvitaan, jotta voimme varmistua sääntelyn tehokkuudesta. Harkittava on vielä esimerkiksi, tulisiko hintasääntelyn koskea myös tietyntyyppisiä hyödykesidonnaisia luottosopimuksia, katsoo oikeusministeri.

Suurin osa lausunnonantajista piti pienten luottojen koron ja muiden kustannusten rajoittamista tarpeellisena pikaluottoihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi ja kannatti työryhmän ehdottamaa luoton todelliseen vuosikorkoon perustuvaa mallia. Ehdotettua hintasääntelymallia vastustivat ennen kaikkea pikaluottoalalla toimivat yhteisöt.

Lausunnoissa kannatettiin ehdotusta, joka tiukentaisi luotonantajan velvollisuutta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus ennen luottosopimuksen tekemistä myös rahamäärältään pienehköissä kertaluotoissa. Moni lausunnonantaja piti lisäksi tärkeänä positiivisen luottorekisterin käyttöönoton pikaista selvittämistä, jotta luotonantajien mahdollisuutta saada tietoja luottoa hakevasta kuluttajasta helpotettaisiin.

Myös lisämaksullisten tekstiviestipalveluiden käytön rajoittaminen ja velallisen maksettavaksi tulevien vastapuolen oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärien alentaminen sai laajaa kannatusta. Osa lausunnonantajista kuitenkin pelkää, etteivät alentuneet kulukorvaukset enää kata haastehakemusten laatimisesta velkojalle aiheutuvaa työtä ja kustannuksia.

Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle mahdollisimman pian eduskunnan kesätauon jälkeen.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, puh. 02951 50266
erityisasiantuntija Sofia Rajamäki, puh. 02951 50554
sähköposti: [email protected]

Lausuntotiivistelmä

Tietoa lakihankkeesta

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun