Hyppää sisältöön
Media

Hallintokantelujen käsittelyä aiotaan tehostaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.5.2013 12.14
Tiedote -

Viranomaisen virheellistä toimintaa tai laiminlyöntiä koskevan hallintokantelun tekemisestä esitetään otettavaksi nykyistä tarkemmat säännökset hallintolakiin. Tavoitteena on tehostaa hallintokanteluihin liittyvää menettelyä ja antaa viranomaisille enemmän harkintavaltaa kantelujen käsittelyssä. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 16. toukokuuta.

Nykyisin suuri osa hallintokanteluista tutkitaan niiden laadusta riippumatta täysimittaisessa menettelyssä selvityksineen, kuulemisineen ja vastineineen. Raskas käsittelytapa vie paljon aikaa ja voimavaroja eivätkä pitkät käsittelyajat vastaa kansalaisten oikeusturvaodotuksia. Hallintokantelu ei tähtää päätöksen muuttamiseen tai kumoamiseen eikä kanteluun annettu ratkaisu ole valituskelpoinen päätös.

Esityksen mukaan hallintokantelun voisi kuten nykyisinkin tehdä valtion tai kunnan viranomaisen, siihen virka- tai työsuhteessa olevan henkilön tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä. Hallintokantelu tehtäisiin sille viranomaiselle, jonka tehtävänä on valvoa kantelun kohteena olevaa toimintaa. Kantelu tulisi tehdä kirjallisena ja siitä tulisi ilmetä, millä perusteella kantelija pitää menettelyä virheellisenä.

Kantelujen käsittelyssä lisättäisiin joustavuutta ja viranomaisen harkintavaltaa. Valvovan viranomaisen tulisi ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joihin se kantelun perusteella katsoo olevan aihetta. Tätä tulisi tarkastella lain noudattamisen ja oikeusturvan toteutumisen kannalta.

Jos valvova viranomainen toteaa menettelyn olleen virheellinen tai laiminlyönnin tapahtuneen, se voisi ohjata valvottavaa kiinnittämällä huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai ilmaista käsityksensä lain mukaisesta menettelystä. Vahvin keino olisi huomautuksen antaminen valvottavalle. Ehdotetut ohjauskeinot vastaavat viranomaisten kantelukäytännössä vakiintuneita hallinnollisen ohjauksen muotoja. Laissa ei nykyisin ole säännöksiä hallintokantelujen seuraamuksista.

Kahden vuoden vanhentumisaika hallintokanteluille

Kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä hallintokantelua ei esityksen mukaan tutkittaisi, ellei siihen ole erityistä syytä. Lähtökohtana olisi, että vanhentumisaika alkaa kulua lainvastaiseksi väitetystä viranomaisen toimesta. Merkitystä voisi olla myös sillä, milloin kantelija on saanut tiedon ratkaisusta tai toimenpiteestä.

Hallintokantelujen määrät ovat 2000-luvulla voimakkaasti kasvaneet. Esitetty joustavampi käsittelytapa ja kahden vuoden vanhentumisaika vähentäisivät täysimittaisesti tutkittavien hallintokantelujen osuutta. Käsittelyajat lyhenisivät ja viranomaiset voisivat suunnata enemmän voimiaan ennalta ehkäisevään valvontaan ja ohjaukseen.

Jatkossakin kaikkiin hallintokanteluihin perehdyttäisiin ja niihin annettaisiin ratkaisu.

Odotettavissa oleva käsittelyaika olisi määriteltävä

Esityksellä pyritään myös vahvistamaan toimintatapoja, jotka korostavat viranomaisten velvoitetta huolehtia hallintoasian käsittelystä ilman aiheetonta viivytystä. Viranomaisille säädettäisiin velvollisuus määritellä odotettavissa oleva käsittelyaika sellaisille toimialansa keskeisiin asiaryhmiin kuuluville asioille, joissa ratkaistaan, saako henkilö hakemansa oikeuden tai edun. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lupa-asiat tai lakisääteisten etuuksien taikka avustusten myöntäminen.

Viivästysvalituksesta luovuttiin lausuntopalautteen vuoksi

Oikeusministeriössä hallintolainkäytön kehittämishankkeen yhteydessä toiminut työryhmä ehdotti elokuussa 2008 muun muassa, että hallintoasian käsittelyn viivästyessä olisi mahdollista tehdä viivästysvalitus hallintotuomioistuimeen. Lausunnonantajat pitivät kuitenkin viivästysvalitusta liian raskaana menettelynä.

Saatujen lausuntojen pohjalta valmisteltiin keväällä 2012 uusi ehdotus käyttöalaltaan rajoitetummasta viivästysvalitusjärjestelmästä, mutta myös sen toimivuuteen ja tarpeellisuuteen suhtauduttiin varsin kriittisesti. Lausuntopalautteen perusteella päätettiin luopua viivästysvalitusjärjestelmän käyttöönotosta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Marietta Keravuori-Rusanen, puh. 02951 50396
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun