Hyppää sisältöön
Media

Talousrikosasioiden käsittelyä tehostetaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2010 8.00
Tiedote -

Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalalle 830 miljoonan euron määrärahoja vuoden 2011 valtion talousarvioon. Määrärahojen lisäys verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon on 21 miljoonaa euroa (3 %), jos jätetään huomiotta vuosittain paljon vaihtelevat vaalimenot.

Talousrikosasioiden käsittelyn tehostamiseksi ja harmaan talouden torjumiseksi esitetään yhteensä 2,8 miljoonan euron lisäystä tuomioistuinten, syyttäjien ja ulosottolaitoksen määrärahoihin. Lisäksi kuluvan vuoden talousarviossa syyttäjien ruuhkanpurkuun tarkoitettu kertaluonteinen 1,65 miljoonan euron korotus muuttuu pysyväksi tasokorjaukseksi. Ulosoton erikoisperintä pyritään laajentamaan valtakunnalliseksi sekä lisäämään konkurssipesien erityistarkastuksia. Laajan WinCapita -talousrikosjutun käsittelyyn esitetään syyttäjille lisäksi 868 000 euroa.

Tuomioistuinten keskimääräiset käsittelyajat ovat kohtuullisia, mutta edelleen osa asioista viipyy pitkään. Yli vuoden kestäneet asiat pidetään erityisseurannassa ja niiden käsittelyn etenemistä edistetään kaikin keinoin. Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteistyönä pyritään lyhentämään rikosprosessin kokonaiskestoa.

Tuomioistuinten ja syyttäjien asianhallintajärjestelmät on tarkoitus uudistaa vuosina 2010-2014. Järjestelmien uusiminen osaltaan lyhentää käsittelyaikoja ja mahdollistaa sähköisen yhteistyön muiden viranomaisten kanssa. Hankkeen kustannukset ovat alustavan arvion mukaan 11,5 miljoonaa euroa, josta vuoden 2011 talousarvioon esitetään 1 miljoona euroa.

Lähisuhteissa tapahtuva lievä pahoinpitely muutetaan asianomistajarikoksesta yleisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Muutos koskee myös lievää pahoinpitelyä, joka kohdistuu henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi. Uudistuksesta aiheutuviin kustannuksiin varataan tuomioistuimille ja syyttäjille yhteensä 1,5 miljoonan euron lisämääräraha.

Hovioikeuksissa otetaan käyttöön jatkokäsittelylupa vuoden 2011 alusta lähtien. Uudistus tekee mahdolliseksi sen, että muutoksenhakuvaiheessa asian laatu voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon ja siten myös nopeuttaa asioiden käsittelyä. Riita-asiassa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos riidan rahamäärä hovioikeudessa ei ylitä 10 000 euroa. Rikosasioissa jatkokäsittelyluvan tarve määräytyy tuomitun rangaistuksen perusteella.

Lapsiystävällisen oikeudenkäynnin edistämiseksi käynnistetään kokeilu asiantuntija-avusteisesta sovittelusta lapsen huoltoa koskevissa asioissa. Oikeudenkäynnissä todistamista koskevia säännöksiä ryhdytään uudistamaan.

Rangaistusten täytäntöönpanossa jatketaan toiminnan painopisteen siirtämistä suljetuista laitoksista avolaitoksiin ja yhdyskuntaseuraamusten käytön edistämistä. Vuonna 2011 on tarkoitus ottaa käyttöön valvontarangaistus, jossa lyhyt vankeustuomio suoritetaan sähköisessä valvonnassa esimerkiksi jalkaan kiinnitetyn pannan ja seurantalaitteen avulla. Valvontarangaistuksen odotetaan täydessä laajuudessaan vähentävän päivittäistä vankilukua noin 130:llä.

Vankien vapauteen valmentamista edistämään on tarkoitus perustaa vapauttamisyksiköitä. Alustavana tavoitteena on, että niitä olisi vuoden 2011 lopussa kolme.

Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa vuonna 2011. Lisäksi valmistaudutaan presidentinvaalin toimittamiseen seuraavana vuonna. Kansalaisten mahdollisuuksia osallistua sekä vaikuttaa valmisteluun ja päätöksentekoon pyritään vahvistamaan. Oikeusministeriö osallistuu nuorisovaalien verkkoäänestyksen järjestämiseen eduskuntavaalien yhteydessä.

Lisätietoja:
talousjohtaja Harri Mäkinen, puh. (09) 1606 7600,
ylijohtaja Kari Kiesiläinen, puh. (09) 1606 7532 (tuomioistuimet)
ylijohtaja Jarmo Littunen, puh. (09) 1606 7783 (vankeinhoito ja syyttäjät)
suunnittelupäällikkö Raimo Ahola, puh. (09) 1606 7569 (tuomioistuimet)
sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun