Hyppää sisältöön
Media

Keravan vankilan alueelle rakennetaan uusi avovankila

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2017 14.36
Tiedote

Keravan vankilan alueelle rakennetaan uusi 90-paikkainen avovankila. Oikeusministeri on tehnyt päätöksen hankkeen toteuttamisesta ja valtuutti Rikosseuraamuslaitoksen allekirjoittamaan uudisrakennusta koskevan vuokrasopimuksen Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

- Uusi Keravan vankila vahvistaa hyvin sijaintinsa ja suunnitellun tarkoituksen osalta Etelä-Suomen vankilaverkkoa. Keravan vankilasta tehdään kuntouttava avolaitos, jollainen Etelä-Suomen alueelta puuttuu tällä hetkellä. Lisäksi vankilaan on tarkoitus sijoittaa nuoria vankeja. Uusi vankilarakennus on tarpeen toiminnallisesti tarkoituksenmukaisen vankilaverkon kannalta, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Hankesuunnitelman mukaan uudisrakennus ja sen toimintatilat valmistuisivat Keravan vankilan alueelle vuoden 2020 alussa. Samassa yhteydessä merkittävästä osasta Keravan vankilan nykyisiä alueita ja rakennuksia luovuttaisiin.

Keravan uudisrakennushanke on osa Rikosseuraamuslaitoksen pitkän aikavälin toimitilasuunnitelmaa ja sillä vastataan erityisesti pääkaupunkiseudun avolaitospaikkojen tarpeeseen. Keravan vankila profiloituisi jatkossa kuntouttavaan avolaitostoimintaan.

Tavoitteena on sijoittaa Keravan vankilaan vankeja myös suoraan vapaudesta. Etelä-Suomen alueelta puuttuu tällä hetkellä kuntouttava avolaitos, joka soveltuisi myös huonokuntoisille ja päihtyneenä vankilaan saapuville vangeille. Keravan vankilaan on tarkoitus sijoittaa myös nuoria vankeja, joiden kuntoutus olisi yksi Keravan vankilan keskeisistä toiminnoista.

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat 16,6 milj. euroa.

Lisätietoja: ylijohtaja Arto Kujala, oikeusministeriö, puh. 02951 50408 ja erityisasiantuntija Heikki Vaarama, Rikosseuraamuslaitos, puh. 02956 88500, sähköposti: [email protected] 

Sivun alkuun