Hyppää sisältöön
Media

Terrorismirikoksia koskeva lainsäädäntö otetaan tarkasteluun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2012 7.30
Tiedote -

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän tarkastelemaan terrorismirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä. Työryhmä selvittää, onko tarvetta säätää rangaistavaksi kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja muuttaa terrorismin rahoittamista koskevia säännöksiä.

Lainsäädännön muutostarpeiden selvittäminen on mainittu kansallisessa terrorismin torjunnan strategiassa.

Kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten ei ole Suomessa säädetty rangaistavaksi. Joissakin Euroopan valtioissa teko on kriminalisoitu. Terroristileireillä hankittavalla aseellisella koulutuksella ja räjähdysainekoulutuksella on tärkeä merkitys terrorismin nykymuotojen kannalta. Suomessa oleskelevien henkilöiden tiedetään osallistuneen terroristiseen toimintaan liittyvään koulutukseen maan rajojen ulkopuolella.

Terrorismin rahoittaminen on Suomessa kriminalisoitu vuonna 2002. Kriminalisoinnin jälkeen on säädetty muut terrorismirikokset rangaistaviksi. Siksi on aiheellista arvioida, minkä tekojen tulisi olla rangaistavia nimenomaan terrorismin rahoittamisena. Myös OECD:n yhteydessä toimiva rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastainen toimintaryhmä FATF on kiinnittänyt huomiota yksittäisen terroristin tai terroristiorganisaation rahoittamisen kriminalisoimiseen.

Työryhmän toimikausi on 1.6. - 30.11.2012.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 02951 50340
työryhmän sihteeri, lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala, puh. 02951 50486
sähköposti: [email protected]

Tietoa hankkeesta

Sivun alkuun