Hyppää sisältöön
Media

Mahdollisuus syytteestä sopimiseen rikoksen tunnustamalla jakoi mielipiteet

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2010 9.03
Tiedote -

Mahdollisuus syytteestä sopimiseen tai lievempään rangaistukseen rikoksen tunnustamalla ei saa laajaa kannatusta. Valtaosa oikeusministeriössä laadittuun asiaa koskevaan arviomuistioon lausuntonsa antaneista suhtautui tähän ns. plea bargain –järjestelmään kriittisesti. Toisaalta jonkinlaisen vastaavan järjestelmän käyttöönotto sai myös kannatusta.

Oikeusministeriön tavoitteena oli selvittää näkemyksiä siitä, soveltuisiko Suomeen useassa Euroopan maassa käytössä oleva menettely, jossa rikoksesta epäilty tunnustaa teon ja saa hyväkseen jonkinlaisen edun. Asiaa koskeva arviomuistio lähetettiin tammikuussa laajalle lausuntokierrokselle. Kaikkiaan lausunnon antoi 29 tahoa.

Suomen järjestelmään parhaiten sopivana pidettiin ns. sentence bargain –järjestelmää, jossa rikoksen tunnustamisesta seuraa lievempi rangaistus.

Mielipiteet siitä, mihin rikosasioihin syytteestä sopiminen voisi soveltua, hajaantuivat.
Muutama lausunnonantaja katsoi, että se voisi soveltua kaikkiin rikoksiin, joidenkin mielestä se soveltuisi vaikeasti selvitettäviin tai tutkinnallisesti aikaa vieviin rikosasioihin. Joidenkin näkemysten mukaan soveltuvien rikosten piiri tulisi rajata rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan. Talousrikokset mainittiin eräissä lausunnoissa järjestelmään sopivina. Toisissa taas katsottiin että huumausaine- ja seksuaalirikokset tai vakavat väkivaltarikokset tulisi sulkea pois.

Muutama lausunnonantaja katsoi, että järjestelmä soveltuisi vain rikoksiin, joissa ei ole asianomistajaa. Useampi sen sijaan oli sitä mieltä, että järjestelmä olisi mahdollinen myös, jos asianomistaja suostuu menettelyyn. Eräät lausunnonantajat puolestaan katsoivat, ettei järjestelmään tulisi ottaa asianomistajasta johtuvia rajoituksia.

Eduskunta on edellyttänyt, että hallitus laatii kokonaissuunnitelman esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien joutuisuuden parantamiseksi. Oikeusministeriö on lähiaikoina asettamassa sisäasiainministeriön kanssa yhteistä työryhmää etsimään tehokkaita keinoja oikeudenkäyntien lyhentämiseksi. Syytteestä sopimismenettelyyn liittyvä jatkopohdinta on tarkoitus liittää osaksi työryhmän työtä.

Järjestelmä, jossa rikoksen tunnustamisesta seuraa lievempi rangaistus, tunnetaan Euroopan maista muun muassa Englannissa ja Walesissa, Ranskassa, Italiassa, Puolassa ja Virossa. Myös Norjassa ja Tanskassa on lähes vastaava menettely. Angloamerikkalaisissa maissa tunnetaan myös toisentyyppinen järjestelmä, jossa tunnustuksen seurauksena syyte nostetaan lievemmästä teosta tai – jos henkilö on tehnyt useamman rikoksen – syyte nostetaan vain osasta teoista.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, puh. 09 1606 7708

Sivun alkuun