Hyppää sisältöön
Media

Lapsiystävällinen huoltoriitojen sovittelu alkaa neljässä käräjäoikeudessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 5.1.2011 8.30
Tiedote -

Espoon, Helsingin, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa aloitetaan vuoden 2011 alusta uudenlainen lasten huoltoriitojen sovittelu. Tuomarin apuna sovittelussa on lapsipsykologi tai kokenut sosiaalityöntekijä. Kokeilu kestää vuoden 2012 loppuun.

Jo nykyisin oikeudenkäynneissä noin puolet lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevista riidoista päätyy sovintoon. Kokeilun tavoitteena on kasvattaa sovintojen määrää, vähentää vanhempien välistä konfliktia ja ehkäistä huoltoriitojen muuttumista kroonisiksi huoltoriitakierteiksi. Asiantuntija-avustajan mukanaolon toivotaan auttavan vanhempia paremmin ymmärtämään lapsen etu.

Sovittelumenettely perustuu lakiin riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa, joka mahdollistaa avustajan käyttämisen sovittelussa. Sovittelua johtaa tuomari. Asiantuntija-avustajan tärkein tehtävä on auttaa vanhempia näkemään lapsen etu. Hän voi myös keskustella lapsen kanssa, jos se sovittelussa katsotaan tarpeelliseksi ja vanhemmat sen hyväksyvät.

Kuhunkin käräjäoikeuteen on nimetty 3 - 4 asiantuntija-avustajaa, jotka on valittu perheneuvoloista tai kokeneiden sosiaalityöntekijöiden joukosta. Heidän mukanaolostaan sovittelussa ei aiheudu riidan osapuolille lisäkustannuksia, sillä valtio korvaa asiantuntijan käyttämisen kunnille. Sekä tuomarit että asiantuntijat koulutetaan tehtävään.

Sovittelu on aina vapaaehtoista. Tuomari voi vanhempien pyynnöstä tai suostumuksella siirtää asian sovitteluun missä tahansa oikeuskäsittelyn vaiheessa. Vanhemmat voivat pyytää sovittelua myös suoraan oikeudelle tekemällään hakemuksella.

Sovittelussa voidaan oikeudenkäyntiä paremmin ottaa huomioon perheen koko elämäntilanne ja näin saavuttaa ratkaisu, jonka molemmat vanhemmat hyväksyvät. Toisin kuin lasta koskevassa oikeudenkäynnissä sovittelussa voidaan neuvotella myös muista vanhempien eroon liittyvistä kysymyksistä, kuten omaisuudesta ja asunnosta. Tavoitteena on saavuttaa pysyvä sovittelusopimus. Toisinaan tähän voidaan päästä vähitellen, tekemällä vanhempien kanssa muutaman kuukauden kokeilusopimuksia, joiden avulla vanhemmat voivat saada tietoa siitä, miten sovittu malli toimii heidän arjessaan. Tuomioistuimen vahvistama sovintosopimus on yhtä sitova kuin oikeuden päätös.

Mikäli sopimukseen ei päästä, vanhemmat voivat saattaa riitansa erillisellä hakemuksella oikeuden käsittelyyn tai jos oikeudenkäynti on jo vireillä, jatkaa käsittelyä oikeudenkäynnissä.

Sovitteluun eivät sovellu riidat, joissa vanhemmilla on vakavia psykososiaalisia ongelmia, päihdeongelmia, perheessä on ollut väkivaltaa tai vanhemmat ovat keskenään epätasapainoisessa asemassa.

Kahden vuoden kokeilun jälkeen arvioidaan, onko asiantuntijan käytöstä ollut hyötyä ja voidaanko se ottaa jossakin muodossa valtakunnalliseen käyttöön.

Lisätiedot:
kokeilun ohjaustyöryhmän puheenjohtaja, käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen, Helsingin käräjäoikeus, sähköposti: [email protected]
hallitusneuvos Anne Hallavainio, OM, puh. 09 1606 7535, sähköposti: [email protected]

Esite sovittelusta

Kansalaiset voivat kysyä lisätietoa käytännön menettelyistä kokeilukäräjäoikeuksien kanslioista:
Helsingin käräjäoikeus, puh. vaihde 0100 86 320
Espoon käräjäoikeus, puh. vaihde 0100 86320
Oulun käräjäoikeus, puh. vaihde 010 364 9500
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, puh. vaihde 0100 86340, 010 364 8310

Sivun alkuun