Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson Kiinaan: Rikosoikeudellinen yhteistyö painopisteenä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.5.2013 9.14
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vierailee Pekingissä, Nanjingissa ja Shanghaissa20. – 26.5.2013. Hän tapaa vierailullaan muun muassa Kiinan oikeusministerin Wu Aiyingin, jonka kanssa hän allekirjoittaa uuden Suomen ja Kiinan välisen oikeusalan yhteistyöohjelman.

Seuraavien kolmen vuoden aikana maiden välisessä oikeusalan yhteistyössä keskitytään kolmeen pääteemaan: yhdyskuntaseuraamusten kehittämiseen, rikosten torjuntaan ja asianajajien asemaan ja rooliin oikeudenkäynnissä. Yhdyskuntaseuraamuksia koskeva yhteistyö käynnistyy Jiangsun ja rikoksentorjuntayhteistyö Heilongjiangin maakunnan kanssa.

Ministerivierailun aikana järjestetään ensimmäinen uuden yhteistyösopimuksen mukainen yhdyskuntaseuraamuksia koskeva seminaari Nanjingissa. Nanjingissa ministeri tutustuu myös yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanoon ja vierailee naisvankilassa.

Pekingissä ministeri vierailee asianajotoimistossa ja korkeimmassa oikeudessa. Lisäksi hän tapaa YK:n edustajia.

Fudanin yliopistossa ministeri Henriksson puhuu oikeusvaltion kehittämisestä, oikeuden saatavuudesta sekä Suomen ja Kiinan välisestä oikeusalan yhteistyöstä.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh.02951 50176 ja
neuvotteleva virkamies Jussi Tikkanen, puh. 02951 50270

Sivun alkuun