Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismaisen saamelaissopimuksen neuvottelutavasta sovittu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 22.11.2010 12.00
Tiedote -

Oikeusministeri Tuija Brax osallistui tänään maanantaina 22. marraskuuta saamelaisasioista vastaavien ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien yhteiskokoukseen Tukholmassa.

Kokouksessa päätettiin pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelussa noudatettavista menettelyistä. Neuvotteluita varten Suomi, Ruotsi ja Norja asettavat enintään 6-jäseniset neuvotteluvaltuuskunnat, jotka koostuvat valtioiden ja saamelaiskäräjien edustajista. Jäsenten lisäksi valtuuskuntaan voidaan nimetä asiantuntijoita. Neuvottelut on tarkoitus aloittaa vuoden 2011 alussa ja tavoitteena on saattaa neuvottelut päätökseen viiden vuoden kuluessa.

Koska lopullisen sopimustekstin tulee olla myös saamelaiskäräjien hyväksyttävissä, Suomi on pitänyt tärkeänä, että saamelaisedustajilla on mahdollisuus tuoda neuvottelukokouksissa esille myös saamelaiskäräjien näkemyksiä ja saada ne merkityiksi pöytäkirjaan.

Lisäksi kokouksen yhteydessä jaettiin pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto Gollegiella. Palkinnon saivat norjalainen, pohjoissaamen kielen opettaja ja oppikirjojen tekijä Marét Sárá ja Norjassa asuva ruotsalainen, eteläsaamen kielen opettaja ja oppikirjojen tekijä Lajla Mattsson Magga.

Kokousta johti Ruotsin maatalousministeri Eskil Erlandsson. Lisäksi kokoukseen osallistuivat Braxin lisäksi Norjan uudistus-, hallinto- ja kirkkoministeri Rigmor Aasrud sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan saamelaiskäräjien puheenjohtajat Klemetti Näkkäläjärvi, Ingrid Inga ja Egil Olli.

Lisätiedot:
hallitusneuvos Mirja Kurkinen (OM), puh. 09 1606 7621
sähköposti: [email protected]

Liite kokouksessa hyväksytystä menettelytavasta löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi

Sivun alkuun