Hyppää sisältöön
Media

Päivä- ja rikesakkoihin esitetään korotuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.2.2016 13.54
Tiedote
Päiväsakot esitetään korotettavaksi noin kaksinkertaisiksi. Myös rikesakkoa ja yhteisösakkoa korotettaisiin. Korotukset koskisivat niin tuomioistuimissa kuin niiden ulkopuolellakin määrättäviä sakkoja. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle 4. helmikuuta.
Esityksen mukaan yksi päiväsakko olisi kolmaskymmenesosa sakotettavan keskimääräisistä nettokuukausituloista. Nykyisin yksi päiväsakko on tulojen kuudeskymmenesosa.

Pienin päiväsakko, joka nykyisin on 6 euroa, korotettaisiin kaksinkertaistamisen sijasta vain puolitoistakertaiseksi eli 9 euroon. Tällä pyritään varmistamaan, että kaikkein pienituloisimmilla päiväsakko säilyisi kohtuullisena heidän maksukykyynsä nähden.

Rikesakkoja on tarkoitus korottaa noin 25 prosenttia. Viimeksi rikesakkoja on korotettu syyskuussa 2015, jolloin ne kaksinkertaistettiin. Nyt esitetyn korotuksen jälkeen rikesakot olisivat noin 2,5-kertaiset verrattuna elokuuhun 2015.

Pienin rikesakko olisi jatkossa 25 euroa (nykyisin 20 euroa). Suurin rikesakko, jota viimeksi korotettiin muita rikesakkoja vähemmän, korotettaisiin 285 euroon (nykyisin 200 euroa). Ylinopeudesta päiväsakkoina määrättävä rangaistus olisi aina vähintään suurimman rikesakon suuruinen eli moottoriajoneuvon kuljettajalle 285 euroa (nyt 200 euroa).

Yhteisösakon asteikko korotettaisiin esityksen mukaan noin kolminkertaiseksi, pienin rahamäärä 2 500 euroon ja enimmäismäärä 2,5 miljoonaan euroon. Yhteisösakkoja määrätään yrityksille ja yhteisöille lähinnä työturvallisuus- ja ympäristörikoksista.

Päivä- ja rikesakkojen korotukset perustuvat hallitusohjelmaan ja ovat osa hallituksen päättämiä julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia. Sakkojärjestelmällä pyritään rikollisuuden sääntelyyn ja ennaltaehkäisyyn, mutta sakot vaikuttavat kuitenkin myös valtion tuloihin. Lausuntokierroksella saadussa palautteessa pidettiin ehdotettua rikesakon korottamista 50 prosentilla ongelmallisena. Ehdotettu korotus on lausuntojen johdosta lievennetty 25 prosentiksi. Erotus on tarkoitus kattaa lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa.

Jos esitetyt korotukset eivät merkittävästi muuta ihmisten käyttäytymistä ja perintätulos pysyy ennallaan, merkitsevät korotukset valtiolle noin 53 - 56 miljoonan euron vuotuisia lisätuloja.

Esitetyt muutokset toisaalta lisäisivät jonkin verran valtion menoja. Sakkoon tuomitut ovat pääsääntöisesti hyvin pienituloisia, joilta sakkoa ei välttämättä saada perityksi. Entistä suurempi osa sakoista suoritettaisiin korotusten johdosta vankeutena. Esityksessä arvioidaan, että vankiluku voisi kasvaa noin 50 - 60 vangilla ja kustannukset noin 4 miljoonalla eurolla vuodessa.

Esitetyt lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2016. Samaan aikaan on tarkoitus antaa valtioneuvoston asetukset päiväsakon rahamäärästä ja rikesakon määrästä eri rikkomuksissa.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen, puh. 02951 50165, sähköposti: [email protected]

Tietoa päiväsakoista:
Tulot vaikuttavat päiväsakon rahamäärään, rikoksen vakavuus päiväsakkojen lukumäärään.

Päiväsakot lasketaan sakotettavan tuloista, joista on vähennetty verot ja maksut sekä tietyt vähennykset.

Yksi päiväsakko on nykyisin 1/60-osa keskimääräisistä nettokuukausituloista.

Päiväsakkojen lukumäärä riippuu rikoksen vakavuudesta, esimerkiksi liikennerikkomuksista määrätään keskimäärin kymmenen päiväsakkoa.

Sakon kokonaisrahamäärä on yhden päiväsakon rahamäärä kerrottuna päiväsakkojen lukumäärällä.

Ylinopeudesta kokonaisrahamäärä on nykyisin aina vähintään 200 e.
Sivun alkuun