Hyppää sisältöön
Media

Rikosprosessin joutuisuutta halutaan parantaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 12.1.2011 7.30
Tiedote -

Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteinen työryhmä on laatinut suunnitelman toimista, joilla voidaan nopeuttaa rikosprosessia eli rikosten esitutkintaa, syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti suunnitelman tekemistä, koska Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa lukuisia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä.

Oikeudenkäynti pitkittyy erityisen usein talousrikoksia koskevissa asioissa. Myös joissakin seksuaalirikoksissa erityisesti esitutkinta kestää pitkään. Viivytykset johtuvat useimmissa tapauksissa juttujen laajuudesta ja vaikeudesta. Lisäksi viranomaisyhteistyön puutteet sekä asianosaisten pakoilu saattavat aiheuttaa merkittäviä viivästyksiä käsittelyyn.

Oikeudenkäyntien kestoon voidaan vaikuttaa rikoksia ennalta ehkäisemällä ja erityisesti talousrikosten määrää vähentämällä. Parhaillaan on käynnissä viides talousrikollisuuden torjuntaohjelma, jonka hankkeet on tarkoitus saada toteutettua kuluvana vuonna. Työryhmä kannattaa kuudennen talousrikollisuuden torjuntaohjelman valmistelua.

Työryhmä pitää tärkeänä myös riittävien henkilöstöresurssien turvaamista poliisille, syyttäjälaitokselle ja tuomioistuinlaitokselle erityisesti vaativien rikosasioiden käsittelyyn. Rikosprosessin keston seurantaa tulee kehittää ja tavoitteeksi tulee asettaa, että rikosasian käsittely yhdessä viranomaisportaassa ei kestäisi vuotta pidempään.

Työryhmä ehdottaa, että selvitetään mahdollisuudet nykyistä voimakkaammin rajata rikoksen esitutkintaa. Esitutkinnan rajaaminen voisi merkitä esimerkiksi sitä, että laajassa juttukokonaisuudessa tutkinta kohdistettaisiin törkeimpiin rikoksiin ja lievempiä rikoksia jätettäisiin tutkimatta. Selvityksessä tulisi myös arvioida, miten rikoksesta epäillyn tunnustus voisi vaikuttaa esitutkinnan rajaamiseen, syytteen nostamiseen ja rangaistuksen mittaamiseen.

Viranomaisten yhteistyön parantamista rikosprosessin eri vaiheissa on työryhmän mielestä tärkeää jatkaa. Erityisesti lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja hyväksikäyttörikosten esitutkinnan nopeuttamiseksi tulee sopia poliisin sekä lastensuojelu- ja terveydenhuoltoviranomaisten yhteisistä toimintamalleista.

Työryhmä korostaa poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten tietohallintouudistusten vaikutusta rikosprosessien kestoon. Niiden avulla voidaan nopeuttaa toimintaa ja tehostaa viranomaisten poikkihallinnollista yhteistyötä. Tietohallintouudistusten on määrä valmistua vuonna 2014.

Lisätietoja:
osastopäällikkö Jarmo Littunen (OM), puh. 09 1606 7783,
sähköposti: [email protected]
poliisiylitarkastaja Keijo Suuripää (SM), puh. 0718788567,
sähköposti: [email protected]

Työryhmän mietintö ja toimenpidesuunnitelma

Oikeusministeri Braxin puhe 12.1.2011

Oikeusministeriön selvitys pereustuslakivaliokunnalle 14.10.2009 (pdf) löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi

Anne Holmlund Tuija Brax
Sivun alkuun