Hyppää sisältöön
Media

Seksuaalirikokset esillä Pohjoismaiden oikeusministerien kokouksessa Tanskassa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.6.2010 12.16
Tiedote -

Pohjoismaiden oikeusministerit kokoontuvat 21. – 22. kesäkuuta vuosittaiseen kokoukseensa, joka tänä vuonna pidetään Hornbaekissa Tanskassa. Kokouksen yksi pääaihe ovat seksuaalirikokset.

Oikeusministeri Tuija Brax ei pääse ministeritapaamiseen pääministeri Vanhasen II-hallituksen eron ja siitä johtuvan hallituksen vaihdoksen vuoksi. Hänen sijastaan kokoukseen osallistuu oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola.

Kokouksessa keskustellaan toimenpiteistä, joihin maat ovat ryhtyneet Pohjoismaiden oikeusministerien vuonna 2008 sopiman lapsipornon vastaisen strategian pohjalta. Suomi esittelee mm. lainsäädäntömuutoksia, joita se valmistelee estääkseen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja hyväksikäyttöön tähtäävän houkuttelun internetissä. Oikeusministerin toimeksiannosta on vastikään ilmestynyt myös selvitysmiehen ehdotus, jonka mukaan puolustuskyvyttömään kohdistuva sukupuoliyhteys tulisi aina rangaista raiskauksena.
Lisäksi keskustellaan toimenpiteistä, joita Amnesty International suositteli Pohjoismaille raportissaan, joka koski raiskauksia ja ihmisoikeuksia Pohjoismaissa.
Kokouksessa keskustellaan myös keinoista, joilla voidaan lyhentää oikeudenkäyntien kestoa. Muina aiheina ovat esillä muun muassa nuorisorikollisuuden torjunta, kotimurtojen estäminen sekä oikeusalan rajaesteet Pohjoismaiden välillä.

Lisätiedot:
lainsäädäntöneuvos Liisa Vanhala (OM), puh. 09 1606 7761
sähköposti: [email protected]

Tuija Brax
Sivun alkuun