Hyppää sisältöön
Media

Yhdyskuntapalveluun lisää toimintamahdollisuuksia ja aiempaa tiukempi päihdevalvonta vuoden 2011 alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2010 10.00
Tiedote -

Ensi vuoden alusta tuomitun edellytykset suorittaa yhdyskuntapalvelu paranevat, kun palveluun on mahdollista sisällyttää nykyistä enemmän kuntoutusta ja muuta toimintaa. Samalla päihteettömyyden valvontaa tehostetaan.

Yhdyskuntapalvelulaki muuttuu siten, että yhdyskuntapalvelussa muun kuin työn osuus lisääntyy nykyisestä 10 tunnista 30 tuntiin. Tällöin tuomittu voi osallistua nykyistä laajemmin kuntouttaviin ja elämänhallintaa tukeviin ohjelmiin, joilla pyritään vähentämään uusintarikollisuutta ja päihdeongelmia.

Päihteiden käytön valvonta yhdyskuntapalvelun aikana tiukentuu. Laki selventyy siten, että huumeidenkäyttö kielletään koko yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon ajaksi. Tähän asti päihteettömyyttä on valvottu havainnoimalla ulkoisia päihtymystilan merkkejä ja tarvittaessa ottamalla puhalluskoe. Jatkossa tuomittu on velvollinen antamaan virtsa-, sylki- tai verinäytteen, jos hänen epäillään olevan päihtynyt.

Yhdyskuntapalvelu on enintään kahdeksan kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus, jossa tuomittu tekee palkatonta, yleishyödyllistä työtä vähintään 20 ja enintään 200 tuntia valvonnan alaisena.

Lisätiedot:
hallitussihteeri Anne Hartoneva, OM, puh. 09 1606 7578, erityisasiantuntija Raino Lavikkala, Rikosseuraamuslaitos, puh. 010 36 885 09, ylitarkastaja Heimo Kangaspunta, Rikosseuraamuslaitos, puh. 010 36 88510,
sähköposti: [email protected]

Tuija Brax
Sivun alkuun