Hyppää sisältöön
Media

Turvapaikkavalitusten tuomioistuinkäsittelyä aiotaan nopeuttaa - myös oikeusavun saamiseen muutoksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2016 13.39
Tiedote

Kansainvälistä suojelua koskevien asioiden käsittelyä aiotaan tehostaa eri tavoin. Hallituksen tänään 31.3. eduskunnalle antaman lakiesityksen tavoitteena on luoda edellytyksiä sille, että kansainvälistä suojelua koskevat valitusasiat olisi mahdollista käsitellä aiempaa joutuisammin ja sujuvammin. Turvapaikanhakijoiden oikeusavun laajuutta ja oikeusapua antavien avustajien kelpoisuusvaatimuksia tarkistettaisiin.

Tuomioistuinkäsittelyä ja oikeusavun antamista koskevien muutosten avulla pyritään lisäämään toiminnan tehokkuutta ja hillitsemään turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta aiheutuvia paineita tuomioistuinten ja oikeusapua antavien työtilanteelle ja valtiontaloudelle varmistaen kuitenkin samalla, että kansainvälistä suojelua hakevien oikeusturva toteutuu. Myös suojelua hakevan kannalta on tärkeää, että hän saa asiaansa päätöksen mahdollisimman nopeasti.

Käsittely kiireellisenä

Turvapaikkaa koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä voi nykyisin valittaa 30 päivän kuluessa Helsingin hallinto-oikeuteen ja sen ratkaisusta edelleen 30 päivän kuluessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Esityksen mukaan valitusaikoja lyhennettäisiin: valitusaika hallinto-oikeuteen olisi jatkossa 21 päivää päätöksen tiedoksisaannista, ja valitus ja valituslupahakemus korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kansainvälistä suojelua koskevat valitusasiat olisi käsiteltävä kiireellisinä sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus voisi ratkaista kansainvälistä suojelua koskevan valitusasian kahden tuomarin kokoonpanossa, jollei asian laatu edellytä kolmen tuomarin kokoonpanoa. Myös sääntelyä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpanosta täsmennettäisiin muun muassa siten, että täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä koskevan asian voisi ratkaista yksi tuomari.

Valitusluvan myöntämisen edellytyksiä tarkistettaisiin. Valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen voitaisiin ulkomaalaisasioissa myöntää jatkossa vain sillä perusteella, että lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu erityisen painava syy.

Uutta olisi, että aikaisempi lainvoimainen käännyttämispäätös voitaisiin panna täytäntöön, jos henkilö peruuttaa valituksen ja tekee uuden turvapaikkahakemuksen. Näin ehkäistäisiin mahdollisuutta pitkittää maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa uuden hakemuksen avulla.

Mahdollisuutta toimittaa lisäselvitystä tuomioistuimelle rajoitettaisiin siten, että hallintotuomioistuin voisi asettaa määrä-ajan, jonka jälkeen annettua uutta lisäselvitystä ei enää tarvitsisi ottaa huomioon.

Oikeusapua antaisivat ensisijaisesti julkiset oikeusavustajat

Oikeusavun saamista muutettaisiin niin, että jatkossa oikeusapuun kuuluisi avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa vain, jos se on erityisen painavista syistä tarpeen. Keskimäärin noin kolme tuntia kestävässä turvapaikkapuhuttelussa selvitetään hakijan perusteet kansainvälisen suojelun saamiselle.

Muutoin turvapaikanhakija saisi jatkossa oikeusapua asiansa käsittelyyn oikeusapulain mukaisesti. Ennen tuomioistuinkäsittelyä oikeusapua antaisivat ensisijaisesti oikeusaputoimistojen julkiset oikeusavustajat. Oikeusaputoimisto voisi antaa tehtävän myös yksityisen lakimiehen hoidettavaksi. Yksityiseksi avustajaksi kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa voitaisiin vastaisuudessa määrätä vain asianajaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Avustajalle voitaisiin jatkossa vahvistaa kohtuullinen asiakohtainen palkkio eli taksa avustajan tehtävien hoitamisesta, eli tuntiperusteisesta laskutuksesta luovuttaisiin. Kiinteiden palkkioiden käyttö nopeuttaisi ja selkiyttäisi käsittelyprosessia.

Tavoitteena on, että lainmuutokset tulisivat voimaan jo tänä keväänä.

Lisätietoja:
ylijohtaja, osastopäällikkö Sami Manninen, puh 02951 50318, [email protected],
hankejohtaja Petri Saukko, puh. 050 520 9311, [email protected], ja
oikeusapua koskevien kysymysten osalta: oikeusapu- ja ulosottoyksikön päällikkö Merja Muilu, puh. 02951 50200, [email protected]

Sivun alkuun