Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä valmistelemaan isyyslain uudistamista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2012 8.52
Tiedote -

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän laatimaan ehdotusta uudeksi isyyslaiksi. Työryhmän tueksi on tarkoitus asettaa erillinen laajapohjainen seurantaryhmä.Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on lain kokonaisuudistuksen ohella ajanmukaistaa avoliitossa syntyvien lasten isyyden tunnustamista koskeva sääntely. Isyyttä koskevien säännösten lisäksi työryhmän tulee valmistella ehdotus äitiyden määräytymistä koskevista perussäännöksistä.

Isyyslaki on ollut voimassa vuodesta 1976. Lain säätämisen jälkeen on yhteiskunnassa tapahtunut monia muutoksia, jotka vaikuttavat lain soveltamiseen. Muun muassa perherakenteet ovat muuttuneet, avoliitot yleistyneet ja isyystutkimuksen menetelmät olennaisesti kehittyneet.

Työryhmän työn lähtökohtana on oikeusministeriössä vuonna 2011 laadittu isyyslain uudistamista koskeva arviomuistio ja siitä saatu lausuntopalaute.

Työryhmän on määrä saada ehdotuksensa valmiiksi syyskuun 2013 loppuun mennessä.
Sen puheenjohtajana toimii professori Markku Helin Turun yliopistosta.

Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen, 09 1606 7713, sähköposti: [email protected], ja lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 09 1606 7703, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun