Hyppää sisältöön
Media

Ulosoton sähköistä asiointia esitetään lisättäväksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2015 13.55
Tiedote
Ulosottomenettelyyn esitetään muutoksia, joilla mahdollistettaisiin asiakirjojen toimittaminen kansalaisille ja yrityksille sähköisesti nykyisen postitoimituksen sijasta. Tarkoituksena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa ulosottomenettelyä asianosaisen oikeusturvaa vaarantamatta. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 17. joulukuuta.

Asiakirjat voitaisiin esityksen mukaan toimittaa kansalaisen tai yrityksen asiointitilille, jos vastaanottaja on ottanut asiointitilin käyttöön. Asiointitili on valtion tuottama sähköinen palvelu, jonka käytön odotetaan lisääntyvän lähivuosina järjestelmän jatkokehittämisen myötä. Julkisten palvelujen digitalisointi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Asiakirjojen sähköisen toimittamisen yleistyminen ja postilähetysten väheneminen tuottaisi myös merkittäviä kustannussäästöjä.

Ulosmitatun omaisuuden myynnin osalta esitetään lievennettäväksi edellytyksiä, joilla ulosottomies voi myydä omaisuuden internetissä avoimella huutokaupalla. Lisäksi mahdollistettaisiin kolme myyntiyritystä nykyisten kahden sijasta.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, puh. 02951 50502,
sähköposti: [email protected]

 
Jari Lindström
Sivun alkuun