Hyppää sisältöön
Media

Tutkintaryhmä: Lapsen kuolemaan johtaneet perheväkivaltatapaukset otettava systemaattiseen seurantaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2013 9.20
Tiedote -

Kahdeksanvuotiaan tytön kuolemaan Helsingissä toukokuussa 2012 johtaneita tapahtumia selvittänyt tutkintaryhmä suosittelee toimia, joilla vastaavanlaiset tapaukset voitaisiin tulevaisuudessa välttää.

Lapsen pahoinpitelyn tunnistamisesta tarvitaan selkeät ohjeet ja lastensuojelun eri toimijoiden yhteistyötä on parannettava. Jatkossa tulee myös ottaa seurantaan kaikki lapsen kuolemaan johtaneet perheväkivaltatapaukset.

- Suomessa kuolee länsimaisittain arvioituna aivan liian paljon ihmisiä perheväkivallan uhreina, myös lapsia. Tämä kehitys pitää katkaista ja kääntää nämä synkät luvut laskuun. Meidän on parannettava viranomaisten välistä yhteistyötä ja paremmin osattava kuunnella lasten tarpeita, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka yhdessä peruspalveluministeri Susanna Huovisen kanssa otti vastaan tutkintaryhmän selostuksen.

Tutkitussa tapauksessa lapsen huoltajuus oli siirtynyt äidiltä isälle vuonna 2010, minkä jälkeen hän asui isänsä ja tämän naisystävän luona. Tältä ajalta on viitteitä pitkäaikaisesta lapseen kohdistuneesta fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta. Väkivalta johti lopulta lapsen kuolemaan.

Tutkintaryhmä toteaa, että huoltajuudesta ja lapsen kodista päätettäessä sosiaali- ja terveysministeriön tulisivakioida kodin olosuhteiden selvitysmenettelyt niin, että aina tehtäisiin tietyt tarkistukset. Niihin tulisi kuulua ainakin kodissa asuvien taustojen selvittäminen sekä poliisilla, koululla tai terveydenhuollolla olevien tietojen kokoaminen.

Eri viranomaisilla vaikuttaa olevan epäselvyyttä siitä, mitä omaan tehtävään lastensuojelun tukitoimijana kuuluu. Kokonaisvastuu lastensuojelussa olevasta lapsesta kuuluu lastensuojeluviranomaisille, mutta myös muilla toimijoilla pitää olla selkeä käsitys omista tehtävistään. Tutkintaryhmän mukaan sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää toimintamallit, joilla varmistetaan lastensuojelun, koulun, terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja poliisin hyvä yhteistyö.

Useissa selvityksissä on havaittu puutteita sosiaalitoimen ja terveydenhuollon valmiuksissa tunnistaa lapsiin kohdistuva väkivalta ja puuttua siihen. Tutkintaryhmä esittää, että suomalainen lääkäriseura Duodecim laatisi Käypä hoito -suosituksen lasten pahoinpitelyn tunnistamista ja käsittelyä varten mm. neuvolatyöntekijöiden ja kouluterveydenhuollon käyttöön. Suositus tulisi tehdä tutuksi myös muille lasten kanssa työskenteleville.

Suomessa kuolee vuosittain noin 10 lasta ja vammautuu vakavasti noin 300 lasta perheväkivallan seurauksena. Tapauksista oppiminen jää vähäiseksi, koska niitä ei rikostutkinnan lisäksi selvitetä systemaattisesti. Jatkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi kerätä tiedot kaikista lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivaltatapauksista, raportoida niistä säännöllisesti ja esittää johtopäätöksiä, joiden avulla vastaavanlaiset tapaukset voitaisiin välttää, tutkintaryhmä toteaa.

Lastensuojeluun tulisi sosiaali- ja terveysministeriössä myös luoda vakioidut menettelyt, joiden mukaisesti henkilöstö raportoi havaitsemistaan poikkeamista ja virheistä. Tarkoituksena tulee olla lastensuojelun toimintatapojen kehittäminen, ei syyllisyyskysymysten selvittäminen.

Lisätietoja:
tutkintaryhmän johtaja, pääsihteeri KristiinaKumpula, Suomen Punainen Risti, puh. 020 701 2010,
johtava tutkija Kai Valonen, Onnettomuustutkintakeskus, puh. 02951 50707,
Valosen sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun