Hyppää sisältöön
Media

Uusi laki matkapaketeista parantaisi kuluttajansuojaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.37
Tiedote

Nykyisen valmismatkalain tilalle on tulossa uusi laki matkapalveluyhdistelmistä. Eduskunnalle tänään 19.9. annetun hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa kuluttajansuojaa ja helpottaa matkapalvelujen tarjontaa rajojen yli. Uudella lailla pantaisiin täytäntöön EU:n matkapakettidirektiivi.

Matkapaketilla tarkoitetaan vähintään kahden erityyppisen, samaa matkaa varten ostettavan matkapalvelun yhdistelmää. Esityksen mukaan matkapalveluja olisivat paitsi kuljetus ja majoitus myös autonvuokraus sekä muut matkailupalvelut, kuten pääsyliput eri tapahtumiin.

Lain soveltamisala laajenisi nykyisestä. Uusi laki koskisi matkanjärjestäjän etukäteen kokoamien matkapakettien lisäksi esimerkiksi sellaisia matkapaketteja, jotka matkustaja itse kokoaa elinkeinonharjoittajan verkkosivujen kautta tekemällä erilliset sopimukset eri palveluntarjoajien kanssa edellyttäen, että matkustaja valitsee haluamansa matkapalvelut ennen kuin sitoutuu maksamaan ne.

Esityksen mukaan matkustajalla olisi oikeus peruuttaa matkapakettisopimus ilman erityistä syytä koska tahansa ennen matkan alkamista. Nykyisin matkustajalla on peruuttamisoikeus vain tietyissä tilanteissa, esimerkiksi sairastumisen vuoksi. Matkanjärjestäjä voisi vaatia matkustajalta peruutusmaksun, joka eräissä tapauksissa voisi olla nykyistä suurempi.

Matkanjärjestäjän tiedonantovelvollisuus laajenisi. Matkustajalle olisi annettava yksityiskohtaiset tiedot tarjottavista matkapalveluista ja muista matkapakettiin liittyvistä seikoista sekä vakiotietolomakkeella tiedot matkustajan lakiin perustuvista oikeuksista.

Matkustajan oikeudet paranisivat siinä tapauksessa, että matkanjärjestäjän suorituksessa on virhe. Uutta olisi esimerkiksi matkustajan oikeus saada merkittävien virheiden johdosta erillinen korvaus lomanautinnon menetyksestä. Tällainen korvaus voisi tulla kysymykseen muun muassa silloin, jos matkustaja sairastuu vakavasti matkapakettiin sisältyneen ruokatarjoilun vuoksi.

Säännökset koskisivat nykyistä useampia palveluntarjoajia

Uutta olisi, että osa uuden lain säännöksistä koskisi myös yhdistettyjä matkajärjestelyjä, joissa elinkeinonharjoittaja edesauttaa matkustajaa tekemään erillisiä sopimuksia yksittäisten palveluntarjoajien kanssa tai hankkimaan toiselta elinkeinonharjoittajalta täydentäviä lisäpalveluja. Jotta kyseessä olisi yhdistetty matkajärjestely eikä matkapaketti, kukin palvelu olisi valittava ja maksettava erikseen.

Yhdistettyjen matkajärjestelyjen myötä säännösten piiriin tulisi paljon useampia matkapalvelun tarjoajia kuin tällä hetkellä. Yhdistettyjä matkajärjestelyjä koskisivat muun muassa erityiset tiedonantovelvoitteet

Esitys liittyy työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltuun lakiin matkapalveluyhdistelmien tarjoajista, joka korvaa nykyisen valmismatkaliikelain. Mainittua lakia koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle samanaikaisesti matkapalveluyhdistelmiä koskevan lakiesityksen kanssa (työ- ja elinkeinoministeriön tiedote).  

Lisätietoja:  

erityisasiantuntija Riitta Haapasaari, puh. 02951 50139, sähköposti: [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

Sivun alkuun