Hyppää sisältöön
Media

Valtion virkamieslain ja turvallisuusselvityslain muutosehdotukset eduskunnalle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2017 9.47
Uutinen

Hallitus esittää, että nimitettäessä henkilöä valtion virkaan on nimitysharkinnassa varmistuttava virkaan valittavan henkilön nuhteettomuudesta sekä siitä, ettei hänellä ole sellaisia sidonnaisuuksia, jotka voivat vaarantaa virkaan kuuluvien tehtävien asianmukaisen hoitamisen.

 Henkilön luotettavuuden ja painostuksesta vapaan ja riippumattoman tehtävien hoidon varmistamiseksi turvallisuusviranomaiset voisivat selvittää hänen ulkomaansidonnaisuuksiaan nykyistä laajemmin.

Muutokset esitetään tehtäväksi valtion virkamieslakiin ja turvallisuusselvityslakiin ja ne liittyvät hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan hallitus tarkentaa kaksoiskansalaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä. Asiaa valmisteltaessa päädyttiin ulkomaansidonnaisuuksiin liittyvien turvallisuuskysymysten yleisempään tarkasteluun sen sijaan, että säädettäisiin kaksoiskansalaisia koskevasta virkakiellosta eräisiin Suomen kansalaisuutta edellyttäviin virkoihin. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alusta.

Lue lisää valtiovarainministeriön tiedotteesta

Sivun alkuun