Blogit

Ministeri Antti Häkkänen: Ulosoton lykkäyskuukaudet vahvistavat työllisyyttä

Julkaisupäivä 26.10.2017 15.25 Blogit OM

Ministeri Antti Häkkänen: Ulosoton lykkäyskuukaudet vahvistavat työllisyyttä

 fi | sv

Yksi hallituksen tärkeimmistä tavoitteista on työllisyyden parantaminen. Tällä hallituskaudella onkin panostettu esimerkiksi kannustinloukkujen purkamiseen, jotta työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa. Jokaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus tehdä töitä.

Työnteon kannustavuuteen voidaan vaikuttaa muun muassa puuttumalla ylivelkaantumiseen. Velkaloukussa elävän kannusteet tehdä töitä saattavat olla hyvinkin heikot. Kyse ei ole pienestä ongelmasta, sillä liian moni suomalainen on ylivelkaantunut. Myös ulosottovelallisten määrä on jatkanut kasvuaan. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 lopussa noin 214 000 ulosottovelallisesta noin 44 000 luokiteltiin työttömiksi.

Ongelmaan on tartuttu oikeusministeriössä. Yksilöllä tulee jatkossakin olla ensisijainen vastuu omasta taloudenhoidosta, mutta myös julkisen vallan toimenpiteitä tarvitaan. Olemme valmistelemassa useita toimia, joilla voidaan tuoda helpotusta ylivelkaantumiseen. Esimerkiksi tänään valtioneuvosto antoi esityksen ulosottokaaren muuttamiseksi. Esityksellä pyritään siihen, että työttömän ulosoton asiakkaan olisi nykyistä kannattavampaa ottaa työtä vastaan. Vuoden työttömyysetuutta saanut voisi saada työllistyessään lykkäystä ulosmittaukseen enintään kuusi kuukautta. Tänä aikana hänen palkkaansa ei ulosmitattaisi lainkaan.

Tämä työllistymiseen liittyvä hengähdystauko voisi kannustaa vastaanottamaan uuden työn. Lykkäyksen aikana velallinen voisi saada järjesteltyä asioita helpommin, esimerkiksi työllistymiseen liittyvää asuinpaikan vaihtoa. Oikeusministeriössä on arvioitu, että vuositasolla tämä voisi auttaa joitain satoja, jopa tuhatta suomalaista. Esityksessä huomioidaan myös uuden yritystoiminnan aloittaminen. Yrittäjyyden mukaan ottaminen on erityisen tärkeää, jotta kannusteita yrittäjyyteen saadaan vahvistumaan velkaantumisesta huolimatta. 

Toinen merkittävä keino ylivelkaantuneiden auttamiseksi on tuore yrittäjän uusi mahdollisuus -hanke. Sen tarkoituksena on arvioida, miten konkurssin tehnyt yrittäjä voisi aloittaa yritystoiminnan uudelleen. Tällä hetkellä liian moni rehellisesti toiminut mutta konkurssin tehnyt yrittäjä joutuu kierteeseen, jonka jälkeen on vaikea aloittaa uutta yritystoimintaa. Oikeusministeriössä laaditaan kansainvälinen vertailu, jossa selvitetään, miten konkurssin tehneet yrittäjät voivat vapautua henkilökohtaisesta velkavastuusta EU:n jäsenvaltioiden ja Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan.  Tarkoituksena on selvittää, olisiko vertailumaissa sellaisia mekanismeja velkavastuusta vapauttamiseen, joista voitaisiin hyötyä Suomessa.

Näiden hankkeiden lisäksi oikeusministeriö pyrkii vaikuttamaan ylivelkaantumiseen ennaltaehkäisevästi. Maksamisen muuttuminen yhä enemmän digitaaliseksi ja pikaluottojen tarjonnan kasvu luovat maaperää velkaantumiselle. Talous- ja velkaneuvonnan paremman resursoinnin lisäksi arvioitavana on esimerkiksi pikaluottosääntelyn kehittäminen ja mahdollisen positiivisen luottotietorekisterin perustaminen. On tärkeää, että etsimme jatkuvasti keinoja, joilla voidaan puuttua ylivelkaantumiseen. Siksi kaikki keinot velkaantumisen hillitsemiseksi, ylivelkaantuneiden aseman parantamiseksi ja työllisyyden kannustinloukkujen purkamiseksi on otettava käyttöön.

--------------------------------------------------------

Kirjoittaja on oikeusministeri.