Tuomittujen siirtäminen

Yleistä

Vankeusrangaistukseen tuomittujen siirtämisellä kotivaltioihinsa tavoitellaan heidän yhteiskuntaan sopeuttamisensa edistämistä. Tämän mukaisesti vapautensa menettäneelle ulkomaalaiselle sallitaan mahdollisuus jatkaa rangaistuksensa suorittamista omassa sosiaalisessa ympäristössään.

Tuomitun siirtäminen edellyttää tuomitun tahdon lisäksi kummankin valtion suostumusta sekä täytäntöönpanovaltion kansalaisuutta. Muita edellytyksiä ovat tuomion lainvoimaisuus ja kaksoisrangaistavuus. Vieraassa valtiossa määrätyn seuraamuksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa ei ole enää sallittua tutkita, oliko henkilö syyllistynyt siihen rikokseen, josta seuraamus määrättiin.

Menettelystä

Tuomittujen siirtämistä koskevat säännökset ovat kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annetussa laissa (21/1987). Kansainvälisoikeudelliset määräykset löytyvät tuomittujen siirtämistä koskevasta yleissopimuksesta. Suomi voi siirtää tuomitun kansallisen lakinsa nojalla ilman kansainvälisoikeudellisen velvoitteen olemassaoloakin, joskin vieras valtio yleensä edellyttää tällaisen velvoitteen olemassaoloa.

Tuomitun henkilön siirtämisestä Suomessa päättää oikeusministeriö. Siirtäminen Suomeen edellyttää, että henkilö on ilmaissut oikeusministeriölle halunsa saada jatkaa rangaistuksensa suorittamista Suomessa ja että hän on Suomen kansalainen tai hänellä on kotipaikkansa täällä. Lisäksi edellytetään, että teko, josta hänet on tuomittu, on tai olisi vastaavissa olosuhteissa tehtynä rangaistava Suomen lain mukaan.

Kun tuomittu on siirretty Suomeen, tapahtuu rangaistuksen täytäntöönpano Suomen lain mukaisesti. Näin ollen esim. ehdonalaiseen vapauteen pääseminen määräytyy Suomen lain mukaan.

Edellä selostettuja periaatteita noudatetaan myös siirrettäessä henkilö Suomesta kotivaltioonsa. Siirtopyyntöä tehtäessä rangaistuksesta on oltava vielä suoritettavana vähintään kuusi kuukautta. Käytännössä siirtomenettelyn hitaudesta johtuen suoritettavaa rangaistusta tulee olla jäljellä vähintään vuosi.

Siirtäminen suostumuksesta riippumatta

Tietyissä tilanteissa tuomitun siirtäminen on mahdollista ilman hänen suostumustaankin. Kun henkilö on tuomittu vankeusrangaistukseen ja siihen johtaneen rikoksen vuoksi määrätty käännytettäväksi tai karkotettavaksi Suomesta, hänet voidaan siirtää kotivaltioonsa ilman suostumustaankin. Tämä perustuu ajatukselle, että koska tuomitun ei sallita jäädä maahan rangaistuksen suorittamisen jälkeen, hänen yhteiskuntaan sopeuttamisensa kannalta on tarkoituksenmukaista siirtää hänet kotivaltioonsa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tuomitun suostumuksesta riippumaton siirtäminen on mahdollista tuomittujen siirtämistä koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan liittyneiden valtioiden välillä.

Tuomittujen siirtäminen pohjoismaiden välillä ei perustu valtiosopimukseen, vaan kussakin pohjoismaassa voimassa olevaan yhdenmukaiseen lainsäädäntöön. Suomessa sovelletaan lakia Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa (326/1963). Pohjoismaiset siirrot eivät edellytä tuomitun suostumusta. Toimivaltainen viranomainen Suomessa on Rikosseuraamuslaitos.

Euroopan unionissa tuomittujen siirtäminen tapahtuu sitä koskevan puitepäätöksen nojalla. Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet puitepäätöksen edellyttämät lainsäädäntötoimenpiteet kansallisesti voimaan. Suomessa voimaan saattaminen tapahtui säätämällä laki tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta (1169/2011). Toimivaltainen viranomainen on Rikosseuraamuslaitos.

Lainsäädäntöä ja sopimuksia

Alla mainitut säädökset ja sopimukset löytyvät Finlex-tietopankista.

http://www.finlex.fi/fi/

Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa (21/1987)

Tuomittujen siirtämistä koskeva yleissopimus (SopS 13/1987) ja sen lisäpöytäkirja (SopS 42/2001)

Laki tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta (1169/2011)

Suomen ja Thaimaan välinen sopimus yhteistoiminnasta rikosasiassa annettujen tuomioiden täytäntöönpanosta (SopS 38/1992)

Suomen hallituksen ja Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen välinen sopimus tuomioiden täytäntöönpanosta (SopS 27/1997)

Lisätietoja

Taina Neira, hallitussihteeri 
oikeusministeriö, Yksityisoikeus- ja oikeudenhoito-osasto, Kansainvälinen oikeusapu kansainvälinen oikeusapu rikosasioissa  rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen  tuomittujen siirto  Puhelin:0295150070   Sähköpostiosoite:


Sonja Varpasuo, hallitusneuvos 
oikeusministeriö, Yksityisoikeus- ja oikeudenhoito-osasto, Kansainvälinen oikeusapu kansainvälinen oikeusapu rikosasioissa  rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen  tuomittujen siirto  Puhelin:0295150073   Sähköpostiosoite: