Oikeusapudirektiivi

Oikeusapudirektiivin kansallinen täytäntöönpano

OM016:00/2018 Säädösvalmistelu

Direktiivissä säädetään niistä vähimmäisvaatimuksista, joiden mukaisesti oikeusapua olisi myönnettävä epäillyille tai syytetyille henkilöille sekä etsityille henkilöille. Myöntämisen edellytyksenä olisi, että henkilö on menettänyt vapautensa. Myöntämistä harkittaessa olisi mahdollista käyttää sekä tarve- että aiheellisuusharkintaa.

Hankkeen eteneminen

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero OM016:00/2018

Asianumerot VN/1730/2018

Asettaja oikeusministeriö

Toimikausi/aikataulu 23.1.2014 – 18.3.2019

Asettamispäivä 23.1.2014

Lainvalmistelu

Hallituksen esitys-

Hyväksytty säädös-

Tavoitteet ja tuotokset

Tavoitteena on varmistaa, että kansallinen lainsäädäntö täyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU)2016/1919 asettamat vähimmäissäännöt, jotka koskevat rikosoikeudellisissa menettelyissä epäiltyjen ja syytettyjen henkilöiden oikeutta oikeusapuun sekä eurooppalaisen pidätysmääräysmenettelyn kohteena olevien henkilöiden oikeutta oikeusapuun.

Tiivistelmä

Direktiivissä säädetään niistä vähimmäisvaatimuksista, joiden mukaisesti oikeusapua olisi myönnettävä epäillyille tai syytetyille henkilöille sekä etsityille henkilöille. Myöntämisen edellytyksenä olisi, että henkilö on menettänyt vapautensa. Myöntämistä harkittaessa olisi mahdollista käyttää sekä tarve- että aiheellisuusharkintaa.

Lähtökohdat

Direktiivi liittyy Tukholman ohjelman tavoitteeseen suojella yksilön oikeuksia rikosoikeudenkäynnissä. Komission esitys oli osa komission toimenpidepakettia, jonka tavoitteena on vahvistaa rikosoikeudellisiin menettelyihin liittyviä oikeusturvatakeita (ks. komission tiedonanto COM(2013)820).

Lisätietoja