Hyppää sisältöön
Media

EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyö, EU:n kriisinhallinta, Venäjä ja puolustusvoimien harjoitustoiminta esillä TP-UTVA:ssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.10.2021 13.16
Tiedote 581/2021

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat perjantaina 8. lokakuuta 2021, että Suomi osallistuu EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusoperaatioon Mosambikissa enintään viidellä esikuntaupseerilla.

TP-UTVA käsitteli suunnitelmaa puolustusvoimien kansainvälisestä harjoitusyhteistyöstä vuonna 2022. Puolustusministeriö päättää puolustusvoimien kansainvälisen harjoitussuunnitelman hyväksymisestä TP-UTVA:n linjausten pohjalta tiedotettuaan ensin eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntia. Puolustusministeriö tiedottaa puolustusvoimien kansainvälisen harjoitussuunnitelman sisällöstä tarkemmin, kun suunnitelma on hyväksytty. 

TP-UTVA keskusteli EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyön suunnasta tulevina vuosina eli strategisesta kompassista, joka koskee erityisesti EU:n kriisinhallinnan, kriisinsietokyvyn, suorituskykyjen ja kumppanuuksien kehittämistä. 

Kokouksessa keskusteltiin myös ajankohtaisista Venäjään liittyvistä kysymyksistä. 

Lisäksi TP-UTVA käsitteli valmistelevasti siviili- ja sotilastiedustelun painopisteitä vuodelle 2022.

Lisätietoja: osastopäällikön sijainen Tanja Jääskeläinen p. 0295 350 303, osastopäällikkö Marja Liivala (Venäjä) p. 0295 351 727, ulkoministeriö; apulaisosastopäällikkö Janne Kuusela p. 0295 140 206, neuvotteleva virkamies Harri Ohra-aho (sotilastiedustelu) p. 0295 140 039 puolustusministeriö; kansallisen turvallisuuden yksikön johtaja Petri Knape (siviilitiedustelu) p. 0295 488 235 sisäministeriö.

Sivun alkuun