Hyppää sisältöön
Media

Jukka Ihanuksesta valtiosihteeri

maa- ja metsätalousministeriötyö- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2021 14.05
Tiedote 321/2021

Valtioneuvosto nimitti torstaina 20. toukokuuta oikeustieteen kandidaatti Jukka Ihanuksen maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän ja elinkeinoministeri Mika Lintilän valtiosihteeriksi 25.5.2021 lukien. Valtiosihteeri nimitetään ministerin toimikaudeksi.

Samassa valtioneuvoston yleisistunnossa valtiosihteeri Ihanus vannoi virkavalan.

Ennen valtiosihteerin tehtävää Jukka Ihanus on työskennellyt Keskustan ministeriryhmän erityisavustajana kesäkuusta 2019 lähtien. Lisäksi hän on toiminut pääministerien Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi sekä elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustajana. Hänellä on kokemusta myös keskustan eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin tehtävistä. Lisäksi Ihanus on työskennellyt Toimihenkilöjärjestö STTK:ssa eri tehtävissä.

Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.

Ihanuksen nykyiselle paikalle Keskustan ministeriryhmän poliittiseksi erityisavustajaksi siirtyy Tuomas Vanhanen, joka toimii tällä hetkellä valtiovarainministeri Vanhasen talouspoliittisena erityisavustajana. Aiemmin Vanhanen on avustanut mm. kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläistä ja toiminut Keskustan eduskuntaryhmän talouspoliittisena asiantuntijana.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300, valtioneuvoston kanslia

Jari Leppä Mika Lintilä
Sivun alkuun