Hyppää sisältöön
Media

Kansalaispulssi: Turvallisuuden tunne on vahvistunut kolmella neljästä, kun Suomi liittyi Naton jäseneksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.5.2023 14.12
Tiedote

Kolme neljästä kokee turvallisuuden tunteensa vahvistuneen Suomen liityttyä puolustusliitto Naton jäseneksi, selviää valtioneuvoston kanslian Kansalaispulssi-kyselystä. Turvallisuuden tunne on vahvistunut eniten vanhimmissa ikäryhmissä ja miehillä jonkin verran enemmän kuin naisilla.

Vain 5 prosenttia kertoo turvallisuuden tunteensa heikentyneen Suomen liityttyä Natoon.

Noin neljä viidestä kertoo luottavansa Natoon vähintään melko vahvasti. Euroopan unioniin luottaa vähintään melko vahvasti kaksi kolmasosaa.

Luottamuksesta Natoon ja EU:hun kysyttiin nyt Kansalaispulssi-kyselyssä ensimmäistä kertaa.

Luottamus demokratiaan pysynyt vahvana eduskuntavaalien jälkeen

Luottamus demokratiaan on pysynyt tasaisen vahvana myös kevään eduskuntavaalien jälkeen. Yli neljä viidestä on vähintään melko tyytyväisiä demokratian toimivuuteen Suomessa.

Luottamus terveydenhuoltoon on ollut laskusuunnassa jo kahden vuoden ajan ja on nyt alimmalla tasollaan kyselyn aikana. Vastaajista 68 prosenttia kertoo luottavansa terveydenhuoltoon melko paljon tai täydellisesti.

Huoli oman kotitalouden toimeentulosta on pysynyt suhteellisen korkealla tasolla. Vähintään jonkin verran huolestuneita oli nyt lähes kolmannes vastaajista. Osuus on pysynyt melko tasaisena koko alkuvuoden ajan.

Yli puolet kertoo joutuneensa muuttamaan kulutustottumuksiaan tai luopumaan hankinnoista hintojen nousun vuoksi viimeksi kuluneen kuukauden aikana.

Kansalaispulssi-kyselyn 45. kierros on tehty 26.4.-2.5.2023. Kansalaispulssi-kyselyn avulla selvitetään kansalaisten mielipiteitä ajankohtaisista aiheista, viranomaisten toiminnasta sekä vastaajien omasta mielialasta ja tulevaisuuden odotuksista. Kyselyaineiston keräämisestä vastaa Tilastokeskus.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Juho Jyrkiäinen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 181
 

Sivun alkuun