Hyppää sisältöön
Media

Haagin lapsikaappaussopimusta aletaan soveltaa Suomen ja Venäjän välillä ensi vuoden alusta alkaen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2012 13.20
Tiedote -

Kansainvälisiä lapsikaappauksia koskeva Haagin yleissopimus tulee sovellettavaksi Suomen ja Venäjän välillä 1.1.2013 alkaen. Sopimuksella varmistetaan lapsikaappaustilanteessa lapsen turvallinen palauttaminen asuinvaltioonsa. Venäjä liittyi sopimukseen heinäkuussa 2011.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että vihdoin päästään yhteistyöhön. Suomi on jo vuosia tehnyt töitä sen eteen, että Venäjä liittyisi yleissopimukseen. Tämä on paras tapa hoitaa näitä vaikeita tilanteita, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Suomi on ollut mukana Haagin lapsikaappaussopimuksessa vuodesta 1994 lähtien. Yleissopimukseen on liittynyt jo yli 80 valtiota.

Venäjän liittyminen Haagin lapsikaappaussopimukseen merkitsee sitä, että jatkossa myös Suomen ja Venäjän välillä on pysyvät järjestelyt lapsikaappaustapausten ratkaisemiseksi. Sopimuksen pääperiaate on, että valtioiden toimivaltaiset viranomaiset ryhtyvät välittömästi toimiin lapsen palauttamiseksi asuinvaltioonsa. Vasta sen jälkeen, kun lapsi on asuinvaltiossaan, lähdetään tuomioistuimessa käsittelemään vanhempien riitoja. Lapsikaappaussopimus on myös omiaan ehkäisemään rajat ylittäviä lapsikaappauksia.

Venäjä on liittynyt myös Haagin ns. lastensuojelusopimukseen, ja sopimus tulee sen osalta voimaan kesäkuun 2013 alusta. Suomi on ollut sopimuksessa mukana keväästä 2011. Sopimuksella pyritään välttämään oikeusjärjestelmien välisiä ristiriitoja lasten suojeluun liittyvissä kansainvälisissä tilanteissa. Lasten suojelulla tarkoitetaan yleissopimuksessa varsinaisen lastensuojelun ohella myös lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä edunvalvontaa koskevia kysymyksiä.

Sopimusten tehokas soveltaminen vaatii mailta keskusviranomaistoiminnan kehittämistä ja tiivistä keskusviranomaisten välistä yhteistyötä. Suomessa molempien sopimusten mukaisena keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö. Venäjällä lapsikaappaussopimuksen keskusviranomainen on maan opetus- ja tiedeministeriö. Lastensuojelusopimuksen keskusviranomaista ei ole vielä ilmoitettu.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin on tarkoitus vierailla Moskovassa marraskuussa. Asialistalla on myös Haagin sopimusten soveltamiseen liittyviä yhteistyökysymyksiä.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176 tai 050 099 3346 ja
neuvotteleva virkamies Marina Venäläinen, puh. 02951 50236 tai 050 343 6261

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun