Hyppää sisältöön
Media

Hyviä väestösuhteita edistävä hanke käyntiin

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 21.4.2016 12.18
Tiedote

Oikeusministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on edistää hyviä suhteita eri väestöryhmien välillä paikkakunnilla, joilla asuu turvapaikanhakijoita.

Ns. Trust-hanketta toteutetaan seitsemällä paikkakunnalla. Kyseessä on pilottihanke, jossa pyritään kehittämään erilaisia malleja lisätä paikallista vuorovaikutusta, vahvistaa turvallisuuden tunnetta sekä edistää osallisuutta ja myönteisten asenteiden syntymistä. Mukana olevat vastaanottokeskukset sijaitsevat Huittisissa, Lieksassa, Nurmijärvellä, Oulussa, Raaseporissa, Tampereella ja Torniossa.

Kuluvan kevään aikana hanke kouluttaa vastaanottokeskuksissa turvapaikanhakijoita, henkilökuntaa ja vapaaehtoisia sekä kuntien henkilöstöä. Koulutusten pohjalta luodaan mallikoulutukset, joita voivat jatkossa hyödyntää muutkin toimijat.

Koulutukset turvapaikanhakijoille toteutetaan omakielisinä yhdessä erityisesti maahanmuuttajanuorten parissa toimivan MONIK ry:n kanssa.

Syksystä alkaen paikallisia kehittämishankkeita

Koulutusvaiheen jälkeen Trust-hanke kartoittaa pilottipaikkakunnilla väestöryhmien välisiä asenteita ja käynnistää kehittämishankkeita yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa.

Kolmivuotisessa hankkeessa oikeusministeriön yhteistyökumppaneina toimivat työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö, Maahanmuuttovirasto ja Suomen Punainen Risti.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Katriina Nousiainen, puh. 02951 50275, ja
hankekoordinaattori Mia Luhtasaari, puh. 02951 50130

Trust-hankkeen verkkosivut

 
 
Jari Lindström
Sivun alkuun