Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Henriksson: Vankien siirtomenettely saatava toimivaksi EU:ssa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 27.1.2012 11.55
Tiedote -

- Yhteisesti sovittu vankien siirtoa koskeva järjestelmä on saatava toimimaan tehokkaasti EU-maiden välillä, painotti oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tänään Kööpenhaminassa pidetyssä EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston epävirallisessa kokouksessa.

Vastikään uudistetun siirtomenettelyn tavoitteena on nopeuttaa ja tehostaa yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä.
- Kotivaltioon siirron tarkoituksena on ennen kaikkea edistää tuomitun mahdollisuuksia sopeutua yhteiskuntaan vapautumisen jälkeen, Henriksson muistutti.

Henriksson korosti puheenvuorossaan, että EU-tasolla tulisi kiinnittää huomiota myös jäsenmaiden vankilaoloihin ja niiden parantamiseen.

Vankeusrangaistukseen tuomittu voidaan EU:n puitepäätöksen mukaan siirtää suorittamaan rangaistustaan siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on ja jossa hän asuu. Tällöin tuomitun suostumusta siirtoon ei tarvita.

Suomessa puitepäätöksen mukainen lainsäädäntö tuli voimaan päätöksessä sovitussa määräajassa eli 5. joulukuuta viime vuonna. Suomi on yksi harvoista jäsenvaltioista, jossa puitepäätöksen edellyttämät toimet on toteutettu.

Puitepäätöksen mukaan valtion on otettava tuomittu vastaan, ellei tapaukseen voida soveltaa erityisiä kieltäytymisperusteita. Sellainen voi olla esimerkiksi vankeusrangaistuksen lyhyys, jonka vuoksi siirto ei ole järkevä. Päätös tuomitun vastaanottamisesta tulisi tehdä viimeistään 90 päivässä pyynnön vastaanottamisesta.

Vankien siirtoon liittyvän EU-puitepäätöksen valmistelu alkoi aikoinaan Itävallan, Suomen ja Ruotsin aloitteesta.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 09 1606 7520, ja lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola, puh. 09 1606 7705

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun