Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin puhe tiedotustilaisuudessa hallituksen esityksestä rikoslain seksuaalirikossäännösten uudistamiseksi 17.2.2022

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2022 14.12
Puhe

Hyvät median edustajat, bästa representanter för media.

Tänään on historiallinen päivä, jota moni on odottanut. Idag är det en historisk dag som många har väntat på.

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu jokaiselle. Se on yksi keskeisistä perusoikeuksista, jonka turvaamiseen olemme sitoutuneet. Tästä ei voi tinkiä senttiäkään, ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa.

Seksuaalirikokset ovat eräitä vakavimmista rikostyypeistä. Nämä rikokset uhkaavat laajasti ihmisten turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Ne loukkaavat intiimeintä osaa ihmisten koskemattomuudesta, ja aiheuttavat sekä fyysistä että henkistä kärsimystä rikoksen uhrille.

Rikoksen uhriksi joutuneista moni kärsii läpi elämänsä. Lapsiin kohdistuvat teot ovat sanoin kuvaamattoman inhottavia ja törkeitä.

Seksuaalirikosten ehkäisemiseen tulee panostaa laajamittaisin ja pitkäjänteisin toimin. Ajantasainen rikosoikeus on tässä yksi keskeinen keino. Rikoslainsäädännön kattavuus ja ajantasaisuus ovat perusedellytyksiä sille, että seksuaalirikoksia voidaan torjua tehokkaasti. 

Siksi olen erittäin tyytyväinen, että hallitus on juuri päättänyt antaa eduskunnalle esityksen seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseksi. Tämä on myös minulle oikeusministerinä henkilökohtaisesti yksi urani tärkeimmistä esityksistä. Minulle on äärimäisen tärkeää, että näiden vakavien rikosten uhrien asema nyt paranee. Ja myös se, että rikoksiin syyllistyneet joutuvat aiempaa voimakkaammin vastuuseen. 

Esitystä on valmisteltu huolellisesti oikeusministeriössä, kahden ja puolen vuoden ajan. Oikeusministeriön asettama työryhmä laati luonnoksen hallituksen esitykseksi, joka julkaistiin kesällä 2020. 

Tämä luonnos oli laajalla lausuntokierroksella syksyllä 2020. Lakiluonnokseen tehtiin tämän jälkeen merkittäviä muutoksia, ja oikeusministeriö kuuli vuoden 2021 lopulla vielä eräitä keskeisiä asiantuntijoita.

Hyvät kuulijat

Kyse on historiallisen suuresta uudistuksesta. Uusi sääntely parantaa keskeisesti uhrin asemaa. Raiskauksen määrittely muuttuu nyt siten, että jatkossa keskeistä on uhrin oma tahto. Tämä on merkittävä ajattelutavan muutos.

Keskeisin ehdotus on, että raiskauksen määritelmä rikoslaissa muutetaan suostumusperusteiseksi. Raiskaus määritellään sukupuoliyhteydessä olemiseksi sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. 

Henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei pidetä vapaaehtoisena, jos hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut vapaaehtoisuuttaan.

Vapaaehtoinen ei ole myöskään se, joka on pakotettu tai ei ole olosuhteiden vuoksi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, jos henkilöön on kohdistettu väkivaltaa, hän on pelkotilassa tai hänellä ei valta-aseman vakavan väärinkäytön vuoksi ole aitoa valinnanmahdollisuutta.

Raiskaussäännöstä vastaavalla tavalla muutettaisiin muitakin seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä vapaaehtoisuuden puutteeseen perustuviksi. Pakottaminen seksuaaliseen tekoon korvattaisiin säännöksellä seksuaalisesta kajoamisesta. Säännös vastaisi muuten pitkälti ehdotettua raiskaussäännöstä, mutta koskisi muita seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä.

Bästa åhörare

Det handlar alltså om en historiskt stor förändring i vår strafflag. Bestämmelsen om våldtäkt ändras så att brottet baseras på avsaknad av samtycke. Detta är oerhört viktigt. Detta genomförs genom att ett centralt rekvisit för våldtäkt blir samlag med en person som inte deltar frivilligt. Även i fråga om andra sexualbrott blir det centralt att den som är föremål för en sexuell handling inte deltar frivilligt.

Hyvät kuulijat

Uudistuksen avulla pystymme myös suojaamaan paremmin lapsia, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Lapsiin kohdistuvat rikokset ovat erityisen vahingollisia ja vastenmielisiä.

Hallituksen esitys ankaroittaa tuntuvasti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. 

Nykyinen 16 vuoden suojaikäraja säilytettäisiin laissa, ja samalla sitä vahvistettaisiin. Tätä nuorempiin lapsiin kohdistuvat sukupuoliyhteydet olisivat lähtökohtaisesti sellaisenaan rangaistavia lapsenraiskauksina. 

Tämä olisi laissa uusi ankara rikos. Enää ei tarvitsisi arvioida, pakotettiinko lapsi tai suostuteltiinko häntä, esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa vanhempi aikuinen on ollut lapseen sukupuoliyhteydessä.

Tällaiset sukupuoliyhteydet muuttuisivat näin pääsääntöisesti hyväksikäyttörikoksista lapsenraiskauksiksi. Lapsenraiskauksen rangaistusasteikko olisi 2-10 vuotta vankeutta.  Rikoksesta tuomittaisiin käytännössä lähes aina ehdottomaan vankeusrangaistukseen.  Ja törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko olisi 4-12 vuotta vankeutta. 

Totean kuitenkin tässä yhteydessä, että:

Rangaistavaa ei jatkossakaan ole sellainen nuorisoikäisten keskinäinen kanssakäyminen, jossa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei loukata.

Bästa åhörare

Också sexualbrotten mot barn skärps. Den nuvarande skyddsåldersgränsen på 16 år ska kvarstå i lagen, men den ska stärkas. Samlag med barn som är yngre än 16 år ska i regel vara straffbara som våldtäkt mot barn. Det behöver inte längre bedömas om barnet tvingades till samlag eller övertalades till det. Framöver ska samlag av detta slag således i regel inte längre betraktas som utnyttjandebrott mot barn utan som våldtäkt mot barn. Straffskalan för våldtäkt mot barn föreslås vara 2-10 år fängelse. I praktiken är det meningen att det så gott som alltid ska dömas ut ett ovillkorligt fängelsestraff för brottet. Straffskalan för grov våldtäkt mot barn föreslås vara 4-12 år fängelse. 

Hyvät kuulijat

Myös muita seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä vahvistetaan. 

Lakiesityksen mukaan seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä jatkossa muullakin tavalla kuin toista koskettelemalla. 

Toista esittävän seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen tulee erikseen rangaistavaksi. 

Näillä ja muilla uusilla säännöksillä voidaan puuttua tehokkaammin myös internetissä ja sähköisellä viestinnällä tehtyihin seksuaalisiin loukkauksiin.

Useimpien seksuaalirikosten rangaistuksia ankaroitetaan. Erityisen tuntuvaa tämä olisi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa.

Hyvät kuulijat

Lopuksi haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia, jotka ovat eri tavoin osallistuneet tämän asian valmisteluun. Suuret kiitokset alkuperäisen luonnoksen laatineelle työryhmälle ja jatkovalmistelusta vastanneille oikeusministeriön virkamiehille. Iso kiitos myös kaikille asiantuntijoille, järjestöille, koko meidän kansalaisyhteiskunnalle, joka on valmistelun aikana antanut erittäin arvokasta palauteta, jota myös laajasti on esityksessä huomioitu.

Jag vill rikta ett stort tack till alla som jobbat för denna fråga. Idag är en stor dag. En stor dag för jämställdheten mellan kvinnor och män. För var och ens personliga integritet och sexuella självbestämmanderätt. 

Sivun alkuun