Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Brax Katkaise ketju - Uskalla puhua perheväkivallasta -materiaalin julkistamistilaisuudessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 5.5.2010 11.00
Puhe -

Hyvät kuulijat,

Tämän tilaisuuden kunniavieraita olette te nuoret, joiden kokemukset tulevat esille tänään julkistettavassa materiaalissa. Me paikalla olevat aikuiset saamme ensimmäisinä esittää kiitokset siitä, että te olette olleet valmiit ja ottaneet riskin jakaa kokemuksianne. Te olette tuoneet esille nuorten oma äänen.

Minulla on ilo olla mukana tässä tilaisuudessa, sillä olen saanut seurata tätä hanketta jo sen valmisteluvaiheessa. Viime vuonna osa teistä nuorista, jotka olette olleet mukana valmistamassa tätä nuorten väkivaltakokemuksista kertovaa materiaalipakettia, vierailitte luonani. Tilaisuus oli vaikuttava ja on jäänyt mieleeni lähtemättömästi.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen juhlavuonna korostettiin lasten oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Lapsen ja nuoren osallisuus häntä koskevien asioiden hoidossa on maassamme myös lainsäädännöllä turvattu oikeus. Jo perustuslaki sanoo, että lasten tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Mieleeni on jäänyt erityisesti kysymyksenne siitä, onko kukaan tai mikään viranomainen oikeastikiinnostunut väkivaltaa kokeneiden nuorten viestin kuulemisesta. Ymmärrän kysymyksenne tarkoittavan myös sitä, haluaako kukaan oikeasti puuttua.

Mielestäni ei ole kyse pelkästään siitä, kuuluuko lapsen ja nuoren ääni ja voiko lapsi olla osallisena häntä koskevien asioiden valmistelussa. Erityisesti perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohdalla liian usein kyse on myös siitä, halutaankolapsen ja nuoren ääni kuulla.

Lapsen ja nuoren hätähuuto on helppo olla huomaamatta. Tuskan, pelon ja pahan olon voi ilmaista eri tavoilla. Hiljaisesti ja sisäänpäin oirehtiva lapsi jää helpommin huomiotta kuin ulospäin tuskaansa purkava. Nuoren ja lapsen yritykseltä kertoa väkivallasta voi sulkea silmänsä ja korvansa, varsinkin jos uhria ei näe silmästä silmään. Uskallan nimittäin väittää, että esimerkiksi naapurista kuuluviin erilaisiin tappelun, riitelyn ja väkivallan ääniin jätetään liian usein reagoimatta. Helpoin ja liian usein tapahtuva ratkaisu on sulkeasilmät.

Toivon ja olen varma, että tätä materiaalia levittämällä myös aikuisten ja päättäjien tietoisuuteen tulee se, miltä nuoresta tuntuu. Kun tämä konkretisoituu, se toivoakseni alentaa kynnystä puuttua: kun naapurista seuraavalla kerralla kuuluu riitelyn ja pahoinpitelyn ääniä, on yhteydenotto viranomaisiin helpompaa. Avainasemassa ovat myös lasten ja nuorten kanssa toimivat aikuiset, kuten opettajat, kerhonohjaajat, valmentajat ja nuorisotyöntekijät.

Tätä materiaalia levittämällä kaikkien aikuisia muistutetaan siitä, että lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa ja ilmoituksen tekemiseen riittää epäily siitä, että lapsi on väkivallan uhri ja voi huonosti. Jos epäilee, että lapsi voi kotonaan huonosti, asia pitää ottaa puheeksi.

Kenenkään aikuisen ei tule unohtaa, mikä on kansalaisen velvollisuus. Meidän naapureiden ja läheisten tulee siis reagoida ja lapselta kannattaa kysyä suoraan, mitä kotona on tapahtunut. Sosiaalisen vastuun kantamisen tärkeyttä voidaan korostaa tätä materiaalia esittämällä - voimme muistuttaa itsellemme, miltä väkivaltaa kokeneesta nuoresta tuntuu ja edesauttaa väkivallan ketjun katkaisemista puuttumalla.

Vuosi sittentavatessamme esititte kysymyksenne minulle myös siitä, arvelenko, että kukaan viranomainen todella välittää nuoren äänen kuulemisesta. Uskallan toivoa, että töitä on tehty tämän asian eteen.

Vuosi sitten julkistetussa (huhtikuussa 2009) Kansallisen väkivallan vähentämisen ohjelman seurantaraportissa esitettiin jatkosuosituksia. Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaoston esittämiin ja sisäisen turvallisuuden ohjelmaan sittemmin sisällytettyihin toimiin kuuluu tämänkin päivän teema eli "väkivaltaa kotonaan nähneet tai kokeneet nuoret otetaan mukaan laatimaan väkivallan vähentämiseen tähtääviä toimia".

Me olemme juuri nyt juhlistamassa tekemäänne materiaalia. Väkivallan ehkäisyssä puhutaan usein siitä, mitä nuorille pitäisi tehdä. Se näkökulma on tärkeä, mutta tässä hankkeessa asioita on tehty yhdessä nuorten kanssa. Hanke on osoittanut, että vaikeitakin asioita on mahdollista käsitellä produktiivisesti yhdessä ammattilaisten kanssa. Tämä on hyvä alku ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus muistuttaa lapsen tarvitsevan erityistä suojelua ja samalla se takaa lapselle oikeuden osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Suomen lainsäädäntö ja koulujen opetussuunnitelman perusteet huomioivat lapsen oikeudet. Paljon täytyy silti tapahtua, ennen kuin nuorten kuuleminen on riittävällä tasolla. Esimerkiksi palveluiden kehittämisessä lasten osallistumisen oikeudet eivät vielä toteudu. Kyse on paljolti aikuisten asenteista ja toimintatapojen puutteista.

Positiivisia kokemuksia väkivaltaa kokeneiden nuorten mahdollisuuksista toimia asiantuntijana on kuitenkin saatu esimerkiksi Skotlannista, jossa 33 väkivaltaa kokenutta nuorta ja lasta olivat osallisina ja kommentoimassa ehdotuksia, jotka liittyivät kotona tapahtuvan väkivallan vähentämiseen. Skotlannissa "käännettiin" viranomaisten tekemiä esityksiä nuorten ja lasten kielelle, ja näin saatiin heidän mielipiteensä ja ehdotuksensa esiin.

Skotlannissa tehdyn arvion mukaan nuoret ottivat asian vakavastija paneutuivat huolellisesti toimenpiteisiin ja niiden toteuttamiseen. Pidän tällaisia esimerkkejä tärkeinä, kun pohdimme miten Suomessa voisimme vahvistaa nuorten kuulemista. Väkivallan uhka tai esimerkiksi turvakodit eivät välttämättä nouse esiin, kun kysymme nuorilta yleisesti millaisia toiveita heillä on oman elinympäristönsä kohentamiseksi. Aihe voi olla liian arka ja henkilökohtainen, jotta sen haluaisi jakaa esimerkiksi koulussa tai nuorisotalolla keskusteltaessa. Sen sijaan tällaisessa erityisessä paneelissa voidaan päästä kiinni siihen, miten nuoret itse uskovat että väkivaltaa voidaan vähentää ja millaista tukea he tarvitsisivat.

Lähes aina lasten ja nuorten vaikuttamisen tueksi tarvitaan välittäviä ja aidosti lasten äänen kuulemisesta kiinnostuneita aikuisia. Suomessa on jo areenoita, joissa nuori voi tuoda esille ajatuksiaan. Meillä on nettipoliisi, keskustelupalstoja, nuorisotyötä verkossa ja palvelevia puhelimia. Tarvitsemme myös koulujen oppilaskuntia, joissa nuorten ääni kuuluu, nuorisoparlamentteja sekä muita yhteisen vaikuttamisen foorumeita. On tärkeää, että suomalaiset lapset ja nuoret saavat entistä enemmän nuoret tilaisuuksia, joissa heidän asiantuntemustaan voidaan hyödyntää.

Lopuksi haluan toivottaa menestystä tälle nyt laaditulle materiaalille ja ennen muuta teille nuorille onnea haasteisiin vielä jatkossakin - te olette tehneet tärkeää työtä sensitiivisestä aiheesta. Toivon myös yleisön saavan materiaalista kokemuksia, jotka eivät hevin unohdu, ja päättäväisyyttä puuttua perheväkivaltaan kun sitä kohtaa.

Sivun alkuun