Hyppää sisältöön
Media

Taloyhtiöiden toimintaa kehitetään uudella suosituksella

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 31.8.2016 10.02
Tiedote

Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ovat julkaisseet yhteisen suosituksen taloyhtiöiden hyvästä hallintotavasta kaikkien taloyhtiöiden ja niissä toimivien käyttöön. Suosituksen tavoitteena on edistää taloyhtiöiden avointa ja suunnitelmallista toimintaa, parantaa asumisviihtyisyyttä ja lisätä kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon.

Asunto-osakeyhtiölain vähimmäisvaatimuksia täydentävässä suosituksessa annetaan taloyhtiöille konkreettisia ohjeita, malleja ja käytäntöjä hyvän hallintotavan noudattamiseksi. Vakiintuneet hyvät käytännöt lisäävät luottamusta taloyhtiön osakkaiden ja johdon kesken ja parantavat asumisolojen ja -kustannusten ennakoitavuutta.

Keskeistä yhdenvertaisuus, avoimuus ja suunnitelmallisuus

Osakkaiden yhdenvertainen kohtelu, avoimuus ja suunnitelmallisuus ovat hyvän hallintotavan keskeisiä periaatteita. Yhdenvertaisuus ja osakkaiden keskinäinen huomaavaisuus kannustavat osakkaan oikeuksien käyttöön ja parantavat asumisviihtyisyyttä.

Avoimuus vähentää epäselvyyksiä ja lisää luottamusta isännöinnin, hallituksen, osakkaiden ja asukkaiden välillä. Avoimuuden eteen on taloyhtiössä tehtävä jatkuvaa ja suunnitelmallista työtä. Tärkeää on muun muassa viestiä osakkaille riittävästi ja oikea-aikaisesti yhtiön asioista.

Taloyhtiön hyvän johtamisen kannalta tärkeitä ovat myös onnistuneet hallituksen, isännöinnin sekä tilin- ja toiminnantarkastuksen henkilövalinnat. Yhtä tärkeää on, että taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän työnjako ja toimintatavat on määritelty selkeästi ja että ne ovat kaikkien tiedossa.

Suosituksen tausta

Oikeusministeriön kanssa yhteistyössä laadittu suositus on osa taloyhtiöiden toiminnan kehittämistä ja täydentää aiemmin julkaistuja taloyhtiöiden hyvää hallintotapaa ja viestintää koskevia suosituksia. Suosituksen taustalla ovat oikeusministeriön kiinteistöalan järjestöjen kanssa vuosina 2013-2016 toteuttamat verkkokyselyt ja -keskustelut asunto-osakeyhtiölain toimivuudesta ja muutostarpeista. Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suosituksesta järjestettiin yleisölle avoin verkkokeskustelu viime keväänä.

Osallistumalla suosituksen valmisteluun oikeusministeriö edisti sääntelyn sujuvoittamista ja norminpurkua hallitusohjelman suuntaisesti.

Lisätietoja:
- oikeusministeriö: lainsäädäntöneuvos Markus Tervonen, puh. 02951 50558, sähköposti: [email protected]
- Isännöintiliitto: lakiasiantuntija Tommi Leppänen, puh. 050 522 4544, sähköposti: [email protected]
- Kiinteistöliitto: puheenjohtaja Matti Inha, puh. 0500 500013, sähköposti: [email protected],
- Kiinteistöliitto/Uusimaa: toiminnanjohtaja Kai Haarma, puh. 050 5454249, sähköposti: [email protected]
- Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA: hallituksen puheenjohtaja Roy Rantanen, puh. 0400 503 387, sähköposti: [email protected], ja asiamies Keijo Kaivanto, puh. 0400 432 598, sähköposti: [email protected]

Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus 2016:

- www.kiinteistoliitto.fi

- www.isannointiliitto.fi

 
 
Jari Lindström
Sivun alkuun