Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä selvittämään ylimpien laillisuusvalvojien tehtävien jakoa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 10.10.2018 15.58
Tiedote

Oikeusministeri Antti Häkkänen on asettanut työryhmän selvittämään ja arvioimaan eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtävien jakoa.

Työryhmä selvittää tehtävien jaon nykytilaa, kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia sekä laatii arviointiin perustuvat linjausehdotukset. Oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin työnjaon ja yhteistyön kehittämismahdollisuudet arvioidaan perustuslain asettamissa reunaehdoissa. 

Ylimpien laillisuusvalvojien tehtävät on perustuslaissa säädetty pitkälti samanlaisiksi. Heidän tehtäviensä jaosta on kuitenkin säädetty yksityiskohtaisemmin lailla. Tämän lainsäädännön toimivuutta on aiheellista selvittää ja mahdollisia kehittämistarpeita arvioida. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin välisen työnjaon selvittämistä ja selkeyttämistä sekä yhteistyön kehittämistä tärkeänä. 

Työryhmän toimikausi on 1.10.2018−28.2.2019. 

Lisätietoja: 
erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 0295 150 131
lainsäädäntöjohtaja Tuula Majuri, puh. 0295 150 280
sähköposti: [email protected]

Ylimpien laillisuusvalvojien tehtävien jaon selvittäminen ja arviointi; työryhmä

Sivun alkuun