Hyppää sisältöön
Media

Hallitus haluaa helpottaa säätiöiden perustamista ja toimintaa - samalla lisätään avoimuutta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 25.9.2014 11.22
Tiedote -

Hallitus esittää uuden säätiölain säätämistä nykyisen vuodelta 1930 olevan lain tilalle. Tarkoituksena on kehittää säätiöiden toimintamahdollisuuksia sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa niin, että säätiöt voivat toimia mahdollisimman tehokkaasti, joustavasti ja ennakoitavalla tavalla. Tavoitteena on, että uusi laki tulee voimaan vuonna 2015.

Laissa säänneltäisiin nykyistä selvemmin myös toiminnallisista säätiöistä, jotka tuottavat esimerkiksi hyvinvointi- ja koulutuspalveluita. Tämä lisäisi säätiömuodon käyttökelpoisuutta myös julkisen sektorin toiminnoissa.

Säätiöiden merkitys esimerkiksi koulutuksen, tutkimuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittajina ja tuottajina on viime aikoina kasvanut, kun julkisen sektorin aiemmin hoitamia velvoitteita on siirtynyt kolmannen sektorin hoidettavaksi.

Lähipiirin suosimiskieltoa tiukennettaisiin

Hallituksen esitys selventää kieltoa antaa säätiön lähipiirissä toimiville taloudellisia etuja. Säätiön tarkoituksena ei enää miltään osin voisi olla taloudellisen edun tuottaminen lähipiirille.

Lähipiiriin kuuluvien henkilöiden määritelmää selkeytettäisiin ja laajennettaisiin nykyisestä. Lähipiiriin kuuluisivat muun muassa säätiön hallituksen jäsen, hallintoneuvoston jäsen, toimitusjohtaja ja tilintarkastaja sekä näiden perheenjäsenet ja muut lähisukulaiset. Myös heidän määräysvallassaan olevia yhteisöjä pidettäisiin lähipiiriin kuuluvina. Lähipiiriin luettaisiin lisäksi säätiön johtavassa asemassa olevat työntekijät. Lisäksi lähipiiritoimet pitäisi myös julkistaa vuosittain säätiön toimintakertomuksessa. Säätiötoiminnan avoimuutta lisäisi myös konsernitilinpäätösvelvollisuuden laajentaminen.

Säätiön johdon vahingonkorvausvastuuta selkeytettäisiin. Kiellettyjen lähipiirietujen antaminen voitaisiin rangaista laittomana varojenjakona. Nykyisin laissa ei ole erityisiä säätiöiden toimintaan liittyviä rangaistussäännöksiä.

Lähipiirisääntelyn muutoksilla halutaan lisätä luottamusta säätiöiden toimintaan yleisen hyvän edistäjinä. Sellaisiin ennen vuotta 1965 perustettuihin säätiöihin, joiden säännöissä nykyisin sallitaan etujen antaminen lähipiirille, sovellettaisiin lähipiirin taloudellisen edun kieltoa vasta siirtymäajan jälkeen vuodesta 2035 alkaen.

Toimintaedellytyksiä selvennettäisiin

Säätiöille sallitun liiketoiminnan määrittelyä selkeytettäisiin. Sallittua olisi liiketoiminnan harjoittaminen säätiön säännöissä määritellyn tarkoituksen toteuttamiseksi ja, jos säännöt sen sallivat, varsinaisen toiminnan rahoittamiseksi.

Säätiön rekisteröintivaihetta yksinkertaistettaisiin. Perustajille myös tarjottaisiin uusia keinoja säätiön hallinnon ja valvonnan järjestämiseen. Hallinnon selventämiseksi ja helpottamiseksi säätiölakia yhtenäistettäisiin yhteisölainsäädännön kanssa.

Esityksen mukaan säätiön perustaminen edellyttäisi 50 000 euron vähimmäispääomaa, mikä lähes vastaa 30 vuotta sitten säädetyn markkamäärän nykyarvoa euroissa. Samalla luovutaan rekisteriviranomaisen harkintavallasta sen suhteen, riittääkö pääoma säännöissä määrätyn tarkoituksen toteuttamiseen. Lisäksi perustajien pitäisi laatia toimintasuunnitelma, talousarvio ja rahoitussuunnitelma kolmelle ensimmäiselle vuodelle.

Säätiöiden toimintamahdollisuuksia lisättäisiin keventämällä tai poistamalla erilaisia muodollisia rajoituksia. Lisäksi säätiön perustaja voisi säätiön säännöissä määritellä toisaalta lakia täydentäviä valvonta- ja oikeussuojakeinoja ja toisaalta joiltakin osin poiketa laissa säädetyistä rajoituksista, jotka koskevat esimerkiksi säätiön tarkoituksen muuttamista, sulautumista ja purkamista. Nämä muutokset helpottaisivat säätiömuodon käyttöä heikentämättä säätiön ja sen sidosryhmien asemaa.

Avoimuutta ja valvontaa parannettaisiin

Säätiön toiminnan avoimuutta parannettaisiin niin, että toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä olisi annettava nykyistä yksityiskohtaisemmat tiedot säätiön toiminnasta ja lähipiiriin kohdistuvista toimista ja konsernitilinpäätösvelvollisuutta laajennettaisiin. Avoimuuden lisääminen helpottaisi niin viranomaisten kuin sidosryhmienkin mahdollisuuksia valvoa säätiötä.

Säätiöiden valvonnasta vastaisi edelleen Patentti- ja rekisterihallitus. Valvonnan tehostamiseksi säätiölaista poistettaisiin viranomaisten välisen tiedonvaihdon esteitä. Säätiövalvonnan kustannukset katettaisiin edelleen perimällä säätiöiltä valvontamaksua, jonka suuruus määriteltäisiin erillisessä laissa. Säätiöiden tilintarkastajien asemaa vahvistettaisiin.

Viranomaisvalvontaa tehostaa myös säätiöiden toiminnan ja talouden avoimuuden lisääminen sekä säätiön hallinnon ja toiminnan pelisääntöjen selventäminen.

Uudistukset johtaisivat säätiöiden toiminnan tehostumiseen ja voisivat jossain määrin lisätä säätiöiden perustamista. Osa voittoa tavoittelemattoman osakeyhtiön muodossa harjoitetusta toiminnasta saattaisi siirtyä säätiömuotoiseksi. Toisaalta säätiömuotoa koskevat erityisvaatimukset rajoittaisivat säätiömuodon käyttämistä silloin, kun tarkoituksena on harjoittaa pääosin yritystoimintaa tai järjestötoimintaa.

Uudistuksista aiheutuisi jonkin verran uusia kustannuksia säätiöille.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 02951 50220
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun