Hyppää sisältöön
Media

Ahvenanmaan itsehallinnon kehittäminen tarkasteluun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2012 11.50
Tiedote -

Oikeusministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävänä on kartoittaa Ahvenanmaan itsehallinnon toimivuutta ja selvittää mahdollisia tarpeita kehittää Ahvenanmaan itsehallintoa. Työ tehdään myöhemmin asetettavaa valmisteluelintä silmällä pitäen.

Työryhmän tulee arvioida niitä asioita ja ehdotuksia, jotka Ahvenanmaan maakunnan hallituksen asettama parlamentaarinen komitea on esittänyt itsehallintojärjestelmän ja itsehallintolain uudistamiseksi. Komitea ehdotti vuonna 2010 julkaistussa mietinnössään Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamista. Itsehallintoa laajennettaisiin lainsäädännön, julkisen talouden ja hallinnon aloilla.

Työryhmän on laadittava raportti työstään vuoden 2012 loppuun mennessä.

Työryhmän puheenjohtaja on suurlähettiläs Alec Aalto. Varapuheenjohtajana on johtaja Teija Tiilikainen. Jäseninä ovat kansanedustaja Kimmo Sasi, Kansallinen Kokoomus, kansanedustaja Maria Tolppanen, Perussuomalaiset, kansanedustaja Johannes Koskinen, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, kansanedustaja Markus Lohi, Suomen Keskusta, kansanedustaja Annika Lapintie, Vasemmistoliitto, kansanedustaja Tuija Brax, Vihreät, kansanedustaja Astrid Thors, Ruotsalainen kansanpuolue, kansanedustaja Peter Östman, Kristillisdemokraatit.

Asiantuntijoina toimivat neuvotteleva virkamies Janina Groop-Bondestam, lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren, kehittämispäällikkö Markku Suksi, budjettineuvos Petri Syrjänen ja professori Outi Suviranta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren, puh. 09 1606 7745 ja
neuvotteleva virkamies Janina Groop-Bondestam, puh. 09 1606 7686
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun