Hyppää sisältöön
Media

Vuoden 2016 alusta voimaan tulevia muutoksia oikeusministeriön hallinnonalalla

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2015 10.28
Tiedote

Seuraavat muutokset tulevat voimaan oikeusministeriön hallinnonalalla 1.1.2016.

Todistelua tuomioistuimissa koskevat säännökset uudistuvat
Uutta on muun muassa, että eräissä vakavimmissa rikoksissa todistajan henkilöllisyys voidaan salata. Todistajanvalasta luovutaan ja jatkossa kaikkia todistajia kuullaan vakuutuksen nojalla. Tiedote 14.12.2015

Hallintopäätöksistä valittamiseen muutoksia
Oikaisuvaatimuksen käyttö laajenee uusiin asiaryhmiin. Valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää valituslupaa aiempaa useammissa asioissa.
Tiedote 4.12.2015

Tuomioistuinmaksut nousevat
Maksut nousevat lähemmäksi asioiden käsittelyn kustannuksia ja asioinnista tulee pääsääntöisesti maksullista.
Tiedote 10.12.2015

Isyyden tunnustaminen helpottuu
Uusi isyyslaki mahdollistaa isyyden tunnustamisen jo äitiysneuvolassa. Samalla voi tehdä sopimuksen lapsen yhteishuollosta.
Tiedote 8.12.2015

Vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanot keventyvät
Tavoitteena on lyhentää vakuutusoikeuden käsittelyaikoja. Lisäksi mm. muutoksenhakijan tiedonsaanti asiantuntijalääkäreiden lausunnoista paranee.
Tiedote 2.12.2016

Turvapaikka-asioiden käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa tehostuu
Korkein hallinto-oikeus voi jatkossa päättää valitusluvan myöntämisestä turvapaikkaa koskevassa valituslupa-asiassa kokoonpanossa, johon kuuluu aiemman kolmen tuomarin sijasta kaksi tuomaria.
Tiedote 10.12.2016

Rikoksesta epäillyn luovuttamista ja kansainvälistä perheoikeutta koskevien asioiden käsittely muuttuu
Luovuttamista koskevat asiat Suomen ja muiden EU-maiden sekä Pohjoismaiden välillä keskitetään Helsingin käräjäoikeuteen, samoin eräät kansainväliset perheoikeudelliset asiat. Muutoksenhakuun korkeimmalta oikeudelta tarvitaan valituslupa.
Tiedote 7.12.2015

Nimenmuutosten käsittely kevenee
Maistraattien ei tarvitse enää pyytää nimilautakunnan lausuntoa sellaisista nimenmuutoshakemuksista, joista nimilautakunnan soveltamiskäytännössä on muodostunut selkeä linjaus.
Tiedote 10.12.2015

Henkilöyhtiöiden yritys- ja sijoitustoimintaa helpotetaan
Avoimien yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden yhtiösopimuksissa voidaan yhtiömiehiä sitovasti määrätä yli 10 vuoden yhtiökaudesta tietyissä tapauksissa.
Tiedote 10.12.2015

Velallisen suojaosuutta ulosotossa tarkistetaan
Palkan ulosmittauksessa jätettävän suojaosuuden määrä pienenee 0,4 prosenttia. Tarkistus perustuu kansaneläkeindeksin muutokseen.
Tiedote 20.11.2015

Velallisen elinkustannusten osuutta velkajärjestelyssä tarkistetaan
Välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettaviin rahamääriin tulee 0,4 prosentin pienennys, joka perustuu kansaneläkeindeksin muutokseen.
Tiedote 20.11.2015

Velkajärjestelyn selvittäjän palkkiot nousevat
Yksityishenkilön velkajärjestelyasiassa käräjäoikeuden määräämälle selvittäjälle maksettavia palkkioita korotetaan 26 prosentilla.
Tiedote 4.12.2015

Närpiö muuttuu kaksikieliseksi
Ruotsinkielinen Närpiö muuttuu kaksikieliseksi. Vuoden vaihteen jälkeen Manner-Suomessa ei ole enää yhtään yksikielistä ruotsinkielistä kuntaa.
Tiedote 13.5.2015

Muutoksia käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnissa
Keski-Suomen käräjäoikeuden Äänekosken istuntopaikka, Satakunnan käräjäoikeuden Rauman kanslia sekä Kanta-Hämeen käräjäoikeuden Forssan kanslia ja istuntopaikka lakkautetaan.
Oikeusministeriön asetus 1347/2015


Jari Lindström
Sivun alkuun