Hyppää sisältöön
Media

Anonyymi todistaminen mahdolliseksi vuoden 2016 alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2015 13.28
Tiedote

Todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevat säännökset uudistuvat vuoden 2016 alusta. Uutta on muun muassa, että eräissä vakavimmissa rikoksissa todistajan henkilöllisyys voidaan salata.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutokset perjantaina 12. kesäkuuta tulemaan voimaan 1.1.2016.

Uusien säännösten mukaan tuomioistuin voi jatkossa myöntää todistajalle anonymiteetin, jos rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 8 vuotta vankeutta ja jos henkilöllisyyden salaaminen on välttämätöntä todistajan tai hänen läheisensä suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta vakavalta uhalta. Anonyymi todistaminen on siten mahdollista esimerkiksi henkirikoksessa, törkeässä huumausainerikoksessa ja törkeässä ryöstössä.

Lisäksi todistajan henkilöllisyyden salaaminen on sallittua ihmiskauppaa ja törkeää paritusta koskevissa jutuissa, joista enimmäisrangaistus on 6 vuotta vankeutta.

Vuoden 2016 alusta voimaan tulevat uudet todistelusäännökset tuovat täsmennyksiä myös muun muassa vaitiolo-oikeuteen ja -velvollisuuteen. Jatkossa nykyisen ja entisen aviopuolison lisäksi myös avopuolisolla on oikeus kieltäytyä todistamasta.

Lisäksi muun muassa terveydenhuollon henkilöstön todistamiskielto laajenee. Jatkossa kielto koskee lääkärin, apteekkarin ja kätilön ohella muitakin terveydenhuollon ammattihenkilöitä, mm. hammaslääkäriä, psykoterapeuttia ja sairaanhoitajaa.

Uudet säännökset myös mm. laajentavat mahdollisuutta videoneuvottelujen käyttöön todistajien kuulemisessa. Todistajanvalasta luovutaan ja jatkossa kaikkia todistajia kuullaan vakuutuksen nojalla.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, puh. 02951 50500, sähköposti: [email protected]

Sivun alkuun