Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä ehdottaa mahdollisuutta syyteneuvotteluun

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2012 9.07
Tiedote -

Oikeusministeriön työryhmä on selvittänyt niin sanotun syytteestä sopimisen käyttöönottamista. Syyteneuvotteluksi kutsutussa menettelyssä rikoksesta epäilty voisi tunnustamalla saada mahdollisuuden sopia syytteestä tai saada lievempi rangaistus.Työryhmä luovutti ehdotuksensa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille tänään 8.5.

Järjestelmä, jossa rikoksen tunnustamisesta seuraa lievempi rangaistus, tunnetaan Euroopan maista muun muassa Englannissa ja Walesissa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Puolassa ja Virossa. Myös Norjassa ja Tanskassa on lähes vastaava menettely.

Syyteneuvottelujärjestelmän käyttöönoton arvioinnista on sovittu hallitusohjelmassa.

- Tavoitteena on tehostaa ja nopeuttaa erityisesti laajojen talousrikosvyyhtien käsittelyä ja alentaa oikeudenkäyntien kokonaiskustannuksia yksittäisten ihmisten oikeusturvaa kuitenkaan vaarantamatta, totesi ministeri Henriksson ottaessaan vastaan mietinnön.

Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä tunne syyttäjän ja rikoksesta epäillyn välisen sopimisen ja siihen liittyvän tunnustamisen johdosta annettavaa lievennystä tuomioon. Tunnustuksella on kuitenkin merkitystä rikosoikeudellisen vastuun arvioinnissa.

Työryhmän ehdotuksen mukaan syyttäjä voisi tutkintaa johtavan poliisin esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä. Syyttäjä voisi samalla sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.

Tunnustuksen perusteella syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn kanssa tuomioesityksen, joka käsiteltäisiin tuomioistuimessa kevennetyssä menettelyssä, ns. tunnustamisoikeudenkäynnissä, ja jonka perusteella rangaistus tuomittaisiin lievennetyltä rangaistusasteikolta.

Syyteneuvottelun käyttämistä harkitessaan syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.

- Kuten työryhmä huomauttaa, tarkoitus ei ole liittää uutta menettelyä kaikkiin tunnustettuihin tapauksiin vaan lähinnä niihin, joista voidaan ajatella olevan eniten hyötyä viranomaisresurssien järkevän kohdentamisen ja rikosasian joutuisan käsittelyn kannalta, painotti oikeusministeri Henriksson.

Oman rattijuopumusrikoksen tai muun yleensä varsin helposti selvitettävän rikoksen tunnustaminen ei johtaisi sopimiseen rangaistuksen lieventämisestä.

Työryhmän mukaan suurimmat edut uudesta järjestelmästä voitaisiin saada vaikeasti selvitettävissä ja laajoissa rikosasioissa ja etenkin silloin, kun tekoja on useita ja osa niistä on selvästi niin sanottuja päärikoksia ja osa näihin liittyviä lievempiä rikoksia. Uudet keinot soveltuisivat erityisesti rikoksiin, jotka tehdään hyötymistarkoituksessa ja joissa on usein monimutkaisia oikeudellisia ja tosiasiallisia järjestelyjä, käytännössä siis talousrikostyyppisiin rikoksiin.

Ehdotuksen mukaan syyteneuvottelua voitaisiin käyttää rikoksissa, joista säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi vuotta vankeutta. Syyteneuvottelu ei kuitenkaan soveltuisi henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin.

Lisäksi työryhmä muuttaisi seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä niin, että syyttäjä ei enää päätöksessään katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovutaan.

Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toinen uusi peruste olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin.
Lakiin otettaisiin myös uusi säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätöksensä.

Korvausvaatimuksien kevennetty käsittely mahdolliseksi
Työryhmä ehdottaa lisäksi, että silloin kun rikoksella saatu hyöty on tuomittu valtiolle, hyötyä vastaavaa tuomioistuimen vahvistamaa vahingonkorvausta valtion varoista haettaisiin jatkossa kirjallisella hakemuksella Oikeusrekisterikeskukselta käräjäoikeudessa nostettavan kanteen asemesta.

Jos samaa kohdetta koskevia hakemuksia on useita, tulisi ne pyrkiä ratkaisemaan samalla kertaa. Jollei täytäntöönpantu omaisuus riittäisi kaikkien saatavien maksamiseen, maksu suoritettaisiin saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa samaan tapaan kun konkurssimenettelyssä.

Muutosehdotuksen taustalla on ns. WinCapita-juttu ja sen poikkeuksellisen suuri määrä asianomistajia.

Lisätietoja: työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, puh. 09 1606 7708, sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun