FI SV

Työryhmä: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisessa Suomessa ongelmia

Oikeusministeriö 27.6.2014 6.10
Tiedote -

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on ongelmia, toteaa valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkoston työryhmä. Työryhmä on selvittänyt kyseisten vähemmistöjen oikeuksien toteutumista eri elämänalueilla ja esittää toimenpide-ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.

Työryhmän mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin henkilöihin kohdistuu Suomessa huolestuttavissa määrin kielteisiä asenteita ja syrjintää. Erityisen huolestuttavaa on, että näihin vähemmistöihin kuuluminen altistaa myös väkivallalle. Syrjinnästä ja väkivallasta kuitenkin raportoidaan vain harvoin eteenpäin.

Työryhmän suositusten mukaan on tarvetta syrjinnän vastaisen lainsäädännön ja työn kehittämiselle sekä muille toimenpiteille. Keskeisiksi alueiksi nousivat työelämä, koulutus ja terveyspalvelut. Samoin perhelainsäädäntö ja sukupuolenkorjaukseen liittyvä lainsäädäntö ovat työryhmän mukaan uudistuksen tarpeessa.

Työryhmä kiteyttää, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeudet ovat kansainvälisessä tarkastelussa hyvä mittari sille, miten vakavasti valtio suhtautuu ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseen.

Asiantuntijoista koostunut työryhmä oli avoin kaikille valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkoston jäsenille. Lisäksi mukana olivat edustajat Ihmisoikeuskeskuksesta sekä keskeisistä kansalaisjärjestöistä. Työryhmän työtä koordinoivat oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö.

Työryhmän raportti on luovutettu hallituksen ihmisoikeusselontekoa valmistelevalle työryhmälle, joka käsittelee selvityksessä esitettyjä suosituksia.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Heini Huotarinen, OM, puh. 02951 50127
neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen, OM, puh. 02951 50454
erityisasiantuntija Panu Artemjeff, SM, puh. 02954 88286
hallitussihteeri Johanna Hautakorpi, STM, puh. 02951 63235