Työryhmä selvittää menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön tarkistamista

Oikeusministeriö 10.2.2014 11.57
Tiedote -

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on tarkistaa menettämisseuraamuksia koskeva lainsäädäntö tulevan menettämisseuraamuksia koskevan EU:n direktiivin voimaansaattamiseksi. Työryhmä selvittää myös ns. käännetyn todistustaakan käyttöönottamista laajennetun rikoshyödyn menetetyksi tuomitsemisessa.

Menettämisseuraamuksilla tarkoitetaan omaisuuden, esimerkiksi rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn, korvauksetonta menettämistä valtiolle rikoksen johdosta.

Rikoshyödyn jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevalla EU:n direktiivillä on tarkoitus luoda vähimmäissäännöt EU-lainsäädännöllä yhdenmukaistettuihin rikoksiin liittyvästä menetetyksi tuomitsemisesta.

Vaikka Suomen lainsäädäntö pääosin täyttää direktiivin vaatimukset, osa sen määräyksistä edellyttää kuitenkin kansallisen lainsäädännön muuttamista. Näin on etenkin kolmanteen osapuoleen kohdistuvan menettämisseuraamuksen osalta.

Rikoshyödyn perinnässä sovellettavan käännetyn todistustaakan selvittäminen on mainittu myös hallitusohjelmassa osana harmaan talouden torjuntaa. Käännetty todistustaakka tarkoittaa sitä, että rikoksesta epäillyn tulee todistaa tietyn omaisuuden laillinen alkuperä.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, puh. 02951 50500

Anna-Maja Henriksson
EU