Hyppää sisältöön
Media

Asuntolainoista ja vertaislainoista ehdotetaan uusia säännöksiä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2016 13.56
Tiedote

Kuluttajansuojalakiin ehdotetaan lisättäväksi erityissäännöksiä asuntoluotoista. Muutoksilla pantaisiin täytäntöön EU-direktiivi, joka koskee asuntoluottoja ja sellaisia kuluttajaluottoja, joissa vakuudeksi annetaan asunto. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle.

Esityksen mukaan luotonantajan olisi annettava asuntoluottoa koskevat tiedot kuluttajalle vakiomuotoisella lomakkeella ennen luottosopimuksen tekemistä. Tämä helpottaisi kuluttajan mahdollisuutta vertailla tarjolla olevia asuntolainoja. Jo nykyisin vakiotietolomaketta käytetään kulutusluottojen osalta Suomessa ja muissa EU-maissa.

Kuluttajalla olisi oikeus peruuttaa myös luotonantajan liiketiloissa tehty asuntoluottosopimus 14 päivän kuluessa. Nykyisin peruuttamisoikeus koskee vain etämyynnissä ja kotimyynnissä tarjottuja asuntoluottoja.

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osalta esitetään uusia säännöksiä myös luottotarjouksen tekemisestä, luoton vakuudeksi annettavan omaisuuden arvioinnista, neuvontapalveluista ja valuuttaluotoista.

Uutta olisi kaikkia luotonantajia koskeva luoton kytkykaupan kielto. Luottotarjouksen ehtona ei saisi olla, että kuluttaja tekee samalla sopimuksen toisesta palvelusta, esimerkiksi vakuutuksesta, luotonantajan tai tämän kanssa yhteistoiminnassa toimivan tahon kanssa. Yhdistetyt tarjoukset, joissa kuluttaja saa luoton edullisemmin ehdoin ostaessaan myös jonkin toisen palvelun, olisivat sitä vastoin jatkossakin sallittuja, kunhan kuluttajalla olisi halutessaan oikeus saada luotto myös ilman lisäpalvelun ostamista.

Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja myöntävien luotonantajien henkilöstön keskeisistä ammattitaitovaatimuksista lisättäisiin säännökset lakiin. Näiden luottojen välittäminen edellyttäisi jatkossa rekisteröintiä. Rekisteri- ja valvontaviranomaisena toimisi Finanssivalvonta. Suomessa ei tiettävästi nykyisin toimi sellaisia luotonvälittäjiä, joita rekisteröitymisvelvollisuus koskisi.

Vertaislainojen välittäjille uusia velvollisuuksia

Lisäksi esitetään uutta sääntelyä niin sanotusta vertaislainatoiminnasta. Vertaislainojen välittäminen kuluttajille edellyttäisi välittäjän rekisteröintiä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään rekisteriin. Vertaislainojen välittäjänä toimivan elinkeinonharjoittajan olisi huolehdittava siitä, että luottosuhteessa noudatetaan kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä, kuten säännöstä korkokatosta.

Vertaislainassa on tavallisesti kyse kahden yksityishenkilön välisestä luottosuhteesta. Vertaislainan välittäjiä arvioidaan olevan Suomessa 10-20.

Koron muuttamiseen selvennys

Koron muuttamista koskeviin kuluttajansuojalain säännöksiin esitetään selvennyksiä. Kuluttajaluoton korko voisi muuttua vain viitekoron muutosten mukaisesti ja edellyttäen, että koron muuttamisesta on sovittu luottosopimuksessa. Luotonantajalla ei olisi siis luottosuhteen kuluessa oikeutta muuttaa asiakkaalta perittävää lainan marginaalia tai kokonaiskorkoa muilla perusteilla.

Käytännössä asuntoluottojen korkoja ei nykyisinkään ole muutettu kuin viitekoron muutosten mukaisesti, mutta sääntelyä on pidetty tältä osin epäselvänä. Samassa yhteydessä selvennettäisiin se, että luotonantajalla on oikeus periä asuntoluoton marginaali kokonaisuudessaan myös viitekoron ollessa negatiivinen, jos luottosopimuksessa näin on sovittu.

Lisäksi tiukennettaisiin kuluttajaluoton johdosta perittävien maksujen muuttamista koskevia säännöksiä. Esimerkiksi velan lyhennyksestä perittävän suoraveloitusmaksun korotus ei saisi olla suurempi kuin luotonantajalle aiheutunut tosiasiallinen lisäys suoraveloituksen kustannuksissa.

Säännösehdotukset vertaislainoista sekä koron ja maksujen muuttamisesta ovat kansallisia eivätkä perustu direktiiviin.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, puh. 02951 50266,
lainsäädäntöneuvos Sofia Rajamäki, puh. 02951 50554,
sähköpostit: [email protected]



Sivun alkuun