Hyppää sisältöön
Media

Velkajärjestely mahdolliseksi myös pienyrittäjille vuoden 2015 alusta

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 18.12.2014 13.45
Tiedote -

Yksityisten elinkeinon- ja ammatinharjoittajien pääsy velkajärjestelyyn helpottuu 1.1.2015 lähtien. Myös ylivelkaantuneitten nuorten pääsyä velkajärjestelyyn helpotetaan ja työttömät pääsevät velkajärjestelyyn nykyistä nopeammin.

Näillä vuoden 2015 alussa voimaan tulevilla velkajärjestelylain uudistuksilla saatetaan laki vastaamaan luotonannossa tapahtunutta muutosta. Ylivelkaantuminen, joka aiemmin johtui pääasiassa yritys-, takaus- tai asuntoveloista, on nykyisin pääosin seurausta kulutusluotoista, pikalainoista ja maksamattomista laskuista.

Velkaongelmiin joutuneen yrittäjän yksityiset ja elinkeinotoiminnan velat voidaan järjestellä, jos yritystoiminta on melko pienimuotoista ja perustuu pääasiassa yrittäjän omaan työpanokseen. Velkajärjestelyn edellytyksenä on, että yrittäjä pystyy maksamaan velkojaan ainakin vähän ja että elinkeinotoiminta on riittävän kannattavaa.

Yhtiömuotoisia yrityksiä velkajärjestelyn mahdollisuus ei jatkossakaan koske.

Nykyisin velkajärjestelyssä ei voida lainkaan järjestellä elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja. Yrittäjän on joko lopetettava elinkeinotoiminta velkajärjestelyyn pääsemiseksi tai hakeuduttava yrityssaneeraukseen.

Uudistuksen myötä yrittäjän omistusasunnon suoja paranee. Velkajärjestelyssä omistusasunto on mahdollista tietyin edellytyksin säilyttää toisin kuin yrityssaneerauksessa.

Työttömien pääsy velkajärjestelyyn nopeammaksi

Velkajärjestely voidaan jatkossa myöntää 1,5 vuotta kestäneen työttömyyden jälkeen. Nykyisin käytäntönä on, että velkajärjestelyyn voi päästä vasta sen jälkeen, kun työttömyys on jatkunut 2 vuotta.

Velkajärjestelyn esteenä voi nykyisen lain mukaan olla ilmeisen kevytmielinen velkaantuminen. Vanhahtava käsite korvataan sanoilla piittaamaton ja vastuuton velkaantuminen.

Nuorten pääsyä velkajärjestelyyn helpotetaan edellyttämällä, että velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös velallisen ikä sekä luotonantajan toiminta. Luotonantajan edellytetään toimivan vastuullisesti ja arvioivan kuluttajan maksukykyä ennen luoton myöntämistä.

Velallinen saa pitää suuremman osan hankkimistaan lisätuloista

Velallisia kannustetaan tulonhankintaan korottamalla osuutta, jonka velallinen saa pitää itsellään hankkiessaan lisätuloja velkajärjestelyn aikana. Oikeutta vapaakuukausien pitämiseen lisätään silloin, kun maksuohjelman kesto ylittää normaalit 3 vuotta.

Talous- ja velkaneuvonta avustaa yksityisiä elinkeinonharjoittajia myös heidän elinkeinotoimintaan liittyvien velkojensa järjestelyssä. Velallisen taloudellisen tilanteen selvittämisen tulee tapahtua jo ennen velkajärjestelyhakemuksen tekemistä. Maksuohjelma voidaan tuomioistuimessa vahvistaa velkojien enemmistön suostumuksella pienvelkojien vastustuksesta huolimatta.

Lisäksi velkajärjestelymenettelyä yksinkertaistetaan mm. siten, että velan määrä maksuohjelmassa määräytyy jo velkajärjestelyhakemuksessa käytetyn saldopäivän mukaan. Tiedoksiannot velalliselle, velkojille ja muille tahoille toimitetaan sähköpostitse, kun nykyisin käytäntönä on postitoimitus.

Omistusasuntonsa säilyttävän velallisen on jatkossa maksettava velkojaan nykyistä enemmän. Maksuja tulee kertyä muiden kuin vakuusvelkojen osalta viisivuotisen maksuohjelman mukaisesti, vaikka maksuohjelman kesto muutoin olisi normaalit 3 vuotta. Velkojien kannalta tämä merkitsee nykyistä oikeudenmukaisempaa laskentatapaa.

Lopuillekin lama-ajan veloille vanhentumisaika

Lakiin otetaan säännökset velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Vanhentumisaika on 20 vuotta, ja jos velkojana on luonnollinen henkilö, 25 vuotta. Säännös koskee luonnollisen henkilön sopimukseen perustuvaa rahavelkaa.

Näin velkavastuulla on kaikissa tapauksissa enimmäiskesto. Nykyisin ulosottovelat vanhentuvat lopullisesti 15 vuodessa (eräissä tapauksissa 20 vuodessa) laskettuna lopullisesta tuomiosta. Sen sijaan sellaiset velat eivät vanhene, joista ei syystä tai toisesta ole hankittu tuomiota ja joiden vanhentuminen on määräajoin katkaistu. Lainmuutoksen myötä myös tällaiset velat vanhentuvat.

Ulosotossa ei oteta automaattisesti huomioon velan erääntymisestä laskettavaa vanhentumista, vaan velallisen on vedottava siihen ja esitettävä erääntymisestä selvitys.

Vanhentumista koskevia uusia säännöksiä sovelletaan rajoitetusti taannehtivasti. Lain voimaan tullessa vanhentumisajasta katsotaan kuluneen enintään 15 vuotta. Tämä merkitsee, että velkoja voi periä saataviaan lain voimaantulon jälkeen vielä 5 tai 10 vuotta.
Sen jälkeen loputkin 1990-luvun laman aikana velkaantuneet vapautuvat veloistaan.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Mari Aalto
puh. 02951 50502
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun