Hyppää sisältöön
Media

Demokratialähettiläät tukemaan maahanmuuttajien osallistumista

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 28.8.2012 10.00
Tiedote -

Maahanmuuttajat saavat koulutusta poliittisista oikeuksista, osallistumismahdollisuuksista ja kunnallisvaaleista elo-lokakuussa eri puolilla Suomea. Oikeusministeriö järjestää yhdessä etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) kanssa alueellisia tilaisuuksia, joissa koulutetaan ns. demokratialähettiläitä. He välittävät vaalitietoutta omissa järjestöissään ja verkostoissaan. Eri kansallisuuksia edustavien lähettiläiden kautta pyritään tavoittamaan eri väestöryhmiä ja välittämään tietoa osallistumisesta.

Koulutustilaisuuksia pidetään Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Osaan koulutustilaisuuksista liittyy myös puoluepaneeli, jossa paikalliset puolueet esittäytyvät maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajien äänestysaktiivisuus on toistaiseksi ollut melko vähäistä samoin kuin muunlainen poliittinen osallistuminen ja järjestötoiminta. Edellisissä kunnallisvaaleissa äänioikeutetuista ulkomaan kansalaisista äänesti noin viidesosa.

Kunnallisvaaleista löytyy tietoa parillakymmenellä eri kielellä oikeusministeriön vaalisivuilla. Suomen, ruotsin, saamenkielten ja romanin lisäksi kielinä ovat albania, arabia, englanti, espanja, kiina, kurdi (sorani), ranska, saksa, somali, thai, turkki, venäjä, vietnam ja viro.

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Niklas Wilhelmsson, puh. 02951 50348
sähköposti: [email protected]

Otakantaa.fi -palvelussa lisätietoa
http://www.otakantaa.fi/fi-FI/Hankkeet/Demokratialahettilas

Tietoa kunnallisvaaleista eri kielillä
http://www.vaalit.fi/58721.htm

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun