Hyppää sisältöön
Media

Konkurssivelallisen vaitiolo-oikeus otetaan lakiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2013 12.40
Tiedote -

Lakiin lisätään konkurssivelallisen oikeus vaieta pesänselvityksessä, jos häntä epäillään tai syytetään rikoksesta. Rikoksesta epäillyn oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen liittyy niin sanotun itsekriminointisuojan periaatteeseen, jonka katsotaan sisältyvän oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Uudistus tulee voimaan 1. maaliskuuta 2013.

Itsekriminointisuojasta on tarpeen säätää konkurssilaissa, koska suojan ulottuvuus muissa kuin rikosasiaa koskevissa menettelyissä on tällä hetkellä epäselvä.

Jos velallisen epäillään esimerkiksi siirtäneen varojaan ulkomaille velkojien ulottumattomiin ja siten syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen, hänen ei tarvitse antaa pesänhoitajalle kyseiseen tekoon liittyviä tietoja. Velallisen on ilmoitettava viimeistään vahvistaessaan pesäluettelon oikeaksi, että hän jättää antamatta tietoja niihin liittyvän rikosepäilyn vuoksi. Vääriä tietoja velallinen ei saa antaa.


Pesänhoitajalle velvollisuus ilmoittaa rikosepäilyistä

Osana harmaan talouden torjuntaa toteutetaan uudistus, jonka mukaan pesänhoitajan tulee tehdä pesänselvityksessä ilmenneistä rikosepäilyistä ilmoitus poliisille tarvittaessa. Tutkintapyynnön tekemisestä aiheutuvan lisätyön korvaamiseksi pesänhoitajalle voidaan pesän varattomuuteen raukeavissa konkursseissa maksaa valtion varoista enintään 600 euron palkkio. Konkurssiasiainneuvottelukunta laatii suosituksen siitä, missä tapauksissa tutkintapyynnön tekeminen on tarpeen ja mitä tietoja sen tulee sisältää.

Ilmoitustehtävän siirtäminen syyttäjältä pesänhoitajalle tehostaa ja nopeuttaa konkurssiin liittyvien talousrikosten selvittämistä erityisesti silloin, jos konkurssipesä on varaton eikä sieltä voida kattaa pesänhoitajalle aiheutuvia kuluja. Velallisselvityksen automaattisesta toimittamisesta syyttäjälle luovutaan.

Pesänhoitajalle valtion varoista maksettavaa korvausta pesäluettelon ja velallisselvityksen tekemisestä korotetaan, jos konkurssipesä on varaton. Korvauksen enimmäismäärä nousee 1 000 euroon, kun se nykyisin on 500 euroa.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen, puh. 02951 50276
sähköposti: [email protected]

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun