Etnisten suhteiden neuvottelukunta tiedottaa
Etnisten suhteiden neuvottelukunnan julkaisu monikulttuuristen nuorten yhteenkuuluvuuden vahvistamisesta Suomessa

Oikeusministeriö 7.5.2019 9.26
Tiedote

Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO on julkaissut raportin Oikeus kuulua joukkoon - Ehdotuksia monikulttuuristen nuorten yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkaisussa tuodaan esiin keinoja monikulttuuristen nuorten identiteetin rakentumisen tukemiseksi ja yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamiseksi. Raportissa tunnistetaan erityisesti monikulttuuristen nuorten elämään vaikuttavia tekijöitä ja annetaan ehdotuksia nuorten aseman vahvistamiseksi.

Raportissa esitellään yhdeksän ehdotusta, joita noudattamalla Suomesta tulee yhdenvertaisempi ja oikeudenmukaisempi maa monikulttuurisille nuorille. Nämä ehdotukset seisovat neljän, hyvien väestösuhteiden -malliin pohjautuvan, pilarin varassa: osallisuus, identiteetti, turvallisuuden tunne ja luottamus.

Julkaisussa korostetaan monikulttuuristen nuorien olevan kulttuurisilta, uskonnollisilta, kansallisilta ja sosiaalisilta taustoiltaan hyvin moninainen joukko. Nuorten yhteiskuntaan kuulumisen ja hyvinvoinnin kannalta merkityksellisin työ tehdään arjen ruohonjuuritasolla. Viranomaisten ja päättäjien toiminta vaikuttaa nuorten yhteiskunnalliseen luottamukseen. Lisäksi, huomiota pitää kiinnittää paitsi nuoriin myös heidän perheensä ja muun lähiympäristön hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen.

Julkaisun on tilannut Etnisten suhteiden neuvottelukunta, joka asetti maaliskuussa 2018 Uskonnollisen ja kulttuurisen vuoropuhelun asiantuntijatyöryhmän selvittämään, miten nuorten moninaiset identiteetit rakentuvat ja miten niitä voidaan yhdessä Suomessa tukea. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueellisen etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Anu-Rohima Mylläri.

Julkaisu lanseerataan ETNO Foorumissa, jota on mahdollista seurata suoran verkkolähetyksen kautta 7.5.2019 klo 9.30-11.30.

Lisätietoja: Peter Kariuki, etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteeri, puh. 02951 50191, [email protected]

Oikeus kuulua joukkoon – Ehdotuksia monikulttuuristen nuorten yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa -raportti: https://oikeusministerio.fi/etno-ajankohtaista 

Verkkolähetys: http://www.mediaserver.fi/live/oikeusministerio