Hyppää sisältöön
Media

Etu- ja sukunimeä koskeva sääntely uudistumassa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.5.2017 11.38
Tiedote

Etu- ja sukunimeä koskeva lainsäädäntö aiotaan uudistaa kokonaisuudessaan. Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa mietinnössään valinnanvapauden lisäämistä. Etunimien sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuttaisi, mutta nimet, joiden ei voida katsoa vakiintuneen vain jommankumman sukupuolen nimiksi, olisivat edelleen molempien sukupuolten käytettävissä. Sukunimiyhdistelmät sallittaisiin. Myös pitkäkestoisen avoliiton samoin kuin rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voisivat ottaa yhteisen sukunimen.

Uudistuksen tavoitteena on saattaa nimiä koskeva lainsäädäntö vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Perherakenteiden muutokset kuten avoliittoperheiden lukumäärän kasvu, perheiden kansainvälistyminen sekä pyrkimys aiempaa yksilöllisempään nimenantoon edellyttävät lainsäädännön uudelleen tarkastelua.

Ehdotuksen mukaan kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennettäisiin. Rinnan kansainvälistymisen kanssa turvattaisiin kuitenkin myös perinteisen kotimaisen nimikulttuurin säilymistä. Käytössä olevien sukunimien suoja säilyisi nykyisenä.

Nimiasioihin liittyviä päällekkäisiä viranomaistoimintoja karsittaisiin ja nimihakemusten käsittelyaikoja lyhennettäisiin. Nimen ilmoittamista ja muuttamista varten luotaisiin sähköiset palvelut.

Etunimiä voisi ottaa nykyisen kolmen sijaan neljä

Etunimen ei enää edellytettäisi olevan kotimaisen nimikäytännön mukainen, vaan ehdotettua uutta etunimeä arvioitaisiin suhteessa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin riippumatta siitä, minkä maan nimikulttuurista nimi on lähtöisin.

Etunimen hyväksyttävyyteen liittyviä ehdottomia esteitä tarkennettaisiin. Esimerkiksi etunimen aiheuttamaa haittaa tulisi arvioida eri tavalla, kun kyseessä on lapselle annettava nimi tai täysi-ikäisen henkilön oma nimenmuutos.

Lapsen nimenantovelvoitetta koskevaa määräaikaa nostettaisiin nykyisestä kahdesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

Sukunimiyhdistelmät sallittaisiin

Ehdotuksen mukaan kahdesta eri sukunimestä voitaisiin muodostaa sukunimiyhdistelmä. Näin esimerkiksi lapsella voisi olla nimiyhteys kumpaankin vanhempaansa tilanteessa, jossa vanhemmilla on eri sukunimet.

Työryhmän mukaan sukunimiyhdistelmän salliminen ottaisi huomioon entistä paremmin perheiden erilaiset tilanteet ja lisäisi tasa-arvoisuutta ja yhtenäisyyttä esimerkiksi avoliitto- ja uusperheissä. Puolisoiden yhtäläinen oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä toistensa sukunimistä kunnioittaisi puolisoiden tahtoa muodostaa nimiyhteys toisiinsa ilman, että kumpikaan joutuisi luopumaan omasta nimi-identiteetistään tai nimiyhteydestä mahdolliseen lapseen.

Puolisot voisivat edelleen valita myös yhden, yhteisen sukunimen, joka siirtyy sellaisenaan lapselle.

Ehdotuksen mukaan alaikäisen lapsen sukunimi voisi tietyissä tilanteissa määräytyä suoraan vieraan valtion nimikulttuurin mukaisesti. Lapsen sukunimeksi voitaisiin valita esim. vanhemman tai isovanhemman nimestä muodostettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jos vanhemmilla on kansalaisuutensa tai muuhun siihen rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon, jonka nimikäytäntöön ilmoitettu nimi kuuluu.

Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen avoliitossa ja rekisteröidyssä parisuhteessa

Pitkäkestoisessa avoliitossa elävät voisivat saada erillisestä hakemuksesta yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Avopuolisoilla olisi oikeus yhteiseen sukunimeen, jos hakijat ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.

Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen tai sukunimiyhdistelmään koskisi myös rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä.

Nimilautakuntakäsittelyä rajattaisiin huomattavasti nykyisestä

Sukunimen muuttamiseen liittyviä menettelyjä maistraatissa yksinkertaistettaisiin ja nopeutettaisiin. Nimiasia, jonka ratkaiseminen ei edellytä nimilautakunnan asiantuntemusta, voitaisiin ratkaista itsenäisesti maistraatissa.

Nimiasioiden sähköinen käsittely

Tarkoitus on, että nimiasioiden käsittelyssä siirryttäisiin sähköiseen käsittelyyn.

Tavoitteena on, että yksinkertaiset ilmoitusasiat ja nimenmuutokset hoituisivat automaattisesti ja ainoastaan harkintaa vaativat tapaukset tulisivat maistraatin ratkaistaviksi. Sähköinen käsittelymahdollisuus lyhentäisi käsittelyaikoja sekä helpottaisi kansalaisten arkea erityisesti niiltä osin, kun kyseessä on niin sanottu rutiininomainen nimiasia.

Ehdotuksilla toteutettaisiin hallituksen tavoitteita sääntelyn sujuvoittamisesta, turhien normien purkamisesta ja hallinnollisen taakan keventämisestä. Nimi-ilmoitusten ja nimenmuutoshakemusten sähköinen käsittely vastaisi hallituksen tavoitteita julkisten palveluiden digitalisoimisesta ja palveluiden rakentamisesta käyttäjälähtöisiksi.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 02951 50314, ja
työryhmän sihteeri, ylitarkastaja Joanna Grandell, puh 02951 50220,
sähköposti: [email protected]

Työryhmän mietintö

 
 
Sivun alkuun